Kaadettujen muistopäivä (4.5.-17.5.) Status: Peli on päättynyt Pelaajia murhattu: 10 Tappoja: 1 Pidätyksiä: 2
Sivullisia uhreja: 0 Todistajia: 7 Silminnäkijöitä: 4

Kaadettujen muistopäivä 4.5.-17.5.2015

Tapahtumat


21.05.2015 klo 16.00 Palautetilaisuus Dublinerissa

Kaikki pelaajat ovat tervetulleita turnauksen palautetilaisuuteen, joka järjestetään Kaivopihan Dublinerissa (Mannerheimintie 5) tänä torstaina 21.5. klo 16.00. Tilaisuudessa voi vaihtaa kokemuksia pelistä, antaa parannusehdotuksia tai jorista joutavia. Parhaat murhaajat palkitaan veitsipalkinnoin ja kaikkien kesken jaetaan kunniakirjoja.

Palautetilaisuuden jälkeen järjestetään klo 18.00 HYSin kevätkauden päätösillallinen ravintola La Famigliassa (Keskuskatu 3) ja tämän jälkeen noin klo 20 jatketaan kellarisauna Niiniluotoon (Mannerheimintie 5 B) saunomaan. Mukaan kannattaa siis tulla ainakin osaan tapahtumista. Illalliselle rulee ilmoittautua viimeistään 20.5. Suvi Nurmelle (nurmisuvi(at)gmail.com), jotta paikkoja saadaan kaikille. Muihin tilaisuuksiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Pisteytykset julkaistaan tällä sivulla viimeistään keskiviikkona.


20.05.2015 klo 15.33 Lopullinen pisteytys

Pisteet on nyt laskettu ja nähtävissä tällä sivulla. Jos pisteistä löytyy virheitä, ottakaa tuomaristoon yhteyttä.

Turnauksen voitti Suvi "Belaja Smert" Nurmi, toiseksi ylsi Sami-Pekka ”Lilja” Hirvonen, ja kolmanneksi Suvi ”Shinigami” Klapuri. Alla kaikkien yhteispisteet.

Suvi "Belaja Smert" Nurmi 48 pistettä
Sami-Pekka "Lilja" Hirvonen 32 pistettä
Suvi "Shinigami" Klapuri 25,5 pistettä
Laura ”Tell-Tale Heart” Leskelä 17,5 pistettä
Johannes ”Mörkö” Järvisalo 17,5 pistettä
Annika ”Virsi” Vilenius 9 pistettä
Mira ”Styx” Nybom 7,5 pistettä
Kalle ”Nemo” Lappinen 1,5 pistettä
Jani ”neuropora” Lehtinen 0 pistettä
Tuomas ”Rotta” Puikkonen -5 pistettä
Timo "Currykastike" Nikkari -5 pistettä

Tässä myös leffaillan pisteet:

Belaja Smert: 5 pistettä
Lilja: 5 pistettä
Shinigami: 5 pistettä
Mörkö: 2 pistettä

Puuttuvien raporttien miinuspisteet voi vieläkin nollata lähettämällä raportin tuomaristolle. Nähdään palautetilaisuudessa huomenna!


18.05.2015 klo 00.00 Turnaus on päättynyt

Turnaus on päättynyt ja tuomaristo kiittää pelaajia osallistumisesta. Turnaukseen osalistui 11 henkeä, joista kaksi selvisi hengissä turnauksen loppuun asti.

Pisteytys suoritetaan pian, joten vielä puuttuvat raportit kannattaa toimittaa tuomaristolle mitä pikimmiten. Sähköpostin kanssa on ollut ongelmia, joten tarkista puuttuuko jokin raporttisi tapahtumasivulta. Jos näin on, lähetä se uudelleen. Kaikista kuolemaan johtaneista tilanteista kannattaa raportoida, sillä puuttuvista raporteista rapsahtaa -5 pistettä. Muistakin tapahtumista raportteja otetaan mielellään vastaan, ja niistäkin voi saada lisäpisteitä.

Turnauksen palautetilaisuus pyritään järjestämään tämän viikon aikana. Tästä tiedotetaan myöhemmin sähköpostilla sekä tällä tapahtumasivulla.


17.05.2015 klo 20.10 Tuplapidätys pitää kohteen kylmänä

Tell-Tale Heart siirtyi Linnanmäeltä manalan matalimpaan majaan, kun etsivät Vilenius ja Nybom kävivät pidättämässä kohteen peräjälkeen. He eivät tehneet yhteistyötä. Onko poliisivoimilla huono tiedotus, vai voisiko takana olla univormujen alla kytevä epäluottamus? Ruumis haudattiin lattialankkujen alle - jospa se ei heräisi enää henkiin.

Etsivä Vilenius kertoo:

Ulos astui mietteissään, sydämessään riemua tunsi:
Ei enää aikaakaan, pian päättyy viikkojen pelko
vaan ei muistanut hän joku vast’ näki surmansa julman
päätti se mielessään: eteen tuomarien vien murhan!
seurasin murhaajaa jok’ riemuin riensi kotiinsa
astuin reitilleen sekä antautua hänen käskin
kuullut ei yhtä sanaa, seisoivat tyhjinä silmät
mietti vain ihmeissään miks’ aivan kuin selkääni vasten
painunut ois tuliluikun piippu ja kylmä
luotini sinkoutui kuin nuol’ jumalainen sieluun
hän heti antautui ja kätensä nostaen ilmaan
silloin myöskin pois ruumiistaan irtosi sielu
ilmaan leijuilemaan ennen kuin huomasi uhri
Silloin nurkan taa piiloonsa poistunut Styx:kin
Singahti kylmenevän ruumiin luo, intona lausui:
Vien manalaan sut nyt yli virran viimeisen soudan!

Etsivä Nybom kertoo:

Olin saapunut Linnanmäen pääportille, jossa pahamaineisen, Tell-tale Heartin nimeä käyttävän ympäristörikollisen uskottiin lymyävän. Tämä roisto oli saastuttanut tarunhohtoisen joen simallaan saman viikon maanantaina.

Asetuin puun taakse piiloon odottamaan että kriminaali tulisi hakemaan pyöräänsä, mutta piilo tuntui kovin huonolta. Menin läheisen jäätelökioskin taakse tarkkailemaan tilannetta. Pian näinkin Tell-tale Heartin käppäilevän mäkeä alas kohti pyöräänsä.

Roiston vierelle oli ehtinyt myös etsivä Vilenius, joka hoiti pidätyksen vain minuuttia ennen kuin ryntäsin itse pyssyt paukkuen paikalle. Tell-tale Heartin mustan sydämen lävisti Vileniuksen salamannopea luoti.

Pidätetty kertoo:

Miten voi olla, nuo samat silmät joiden katseen viimeksi kohtasin ruumiin ylitse, minä hullu, miksen valinnut silloin hetkeä paremmin? Hän muka hymyilee, mutta minä tiedän että hän epäilee minua. Hänen katseensa on liukas ja olankohautuksensa aavistuksen verran liian leppoisia, hymy liian leveä, sanavalinnat liian tuttavallisia. Niin kuin hän ei muistaisi! Niin kuin hän ei tietäisi! Niin kuin hän muka olisi uskonut minun nopeasti kokoon kyhäämääni tarinaa äkillisestä allergisesta reaktiosta!

Hän odotti minua. Mitä se merkitsee? Aikooko hän taluttaa minut poliisin eteen? Ja korvissani soi vain tuo sama nauru, kuolleen naisen ikuisen onnellinen nauru, ikuinen tuomio minulle, nytkin nainen vain nauraa, nauraa minun vaikealle tilanteelleni, nauraa minun ja vierelläni kävelevän tunnusteleville lauseille, sanoin ja elein muodostamme mutkikkaan pelin, molemmat ovat kuin eivät olisikaan, hän on kuin ei olisikaan minun perässäni, minä olen kuin en olisikaan murhannut.

Kun keskustelumme kääntyy tuohon yhdessä todistamaamme kuolemaan en enää kestä. Hän surkuttelee minua, ilmaisee osanottonsa ja toteaa vakavasti etten saisi syyttää itseäni. "Mistäs sinä olisit sen tiennyt." hän sanoo ääni teeskennellystä myötätunnosta säröillen. Luuleeko hän minun olevan täysi tollo? Murhaajana en ehkä ansaitse kiintymystä tai arvostusta, mutta että tällainen farssi! Naamionsa takana hän varmasti nauraa, he molemmat nauravat...

Mutta sitten minäkin alan nauraa, puhkean nauruun kuin ydinpommi räjähtää, hän katsoo minua ja viimein lopettaa esittämisensä, kaivaa taskustaan aseen ja hänen on kai tarkoitus vain pidättää mutta minä hyppää hänen päälleen--

Nauru katkeaa kuin poikki mennyt videonauha. Hiljaisuus, mikä ihana ihana ihana ihana hiljaisuus!

Kun henkeni on jo lähtemässä pakosalle, tunnistan väkijoukosta tuon enkelin, tuon tappamani, nyt hän vain hymyilee ei naura luojan kiitos kiitos ja hän tarttuu minua käsistä kiinni, vie minut pois, upottaa syliinsä kuin halatakseen tai kuristaakseen, en ole varma kumpaa...

Pisteet:
Etsivä Vilenius: 5 + 2,5 (raportti) = 7,5
Etsivä Nybom: 5 - 1 (myöhästyminen vain minuutilla) + 1,5 (raportti) = 5,5
Tell-Tale Heart: 2,5 (raportti)


16.05.2015 klo 23.30 Otaniemessä erikoistehtäviä

Toimeksiantaja passitti alaisiaan selvittämään takkinsa kääntäneen agenttimme salaisen tapaamisen tarkoitusta. Tehtävä suoritettiin onnistuneesti, muttei vaikeuksitta. Tehtävät olivat seuraavanlaiset:

- Piilotettujen sanojen selvitys, 2 pistettä/sana
- Agentin salakuuntelu, 2 pistettä
- Agentin eliminointi, 1-3 pistettä
- Lisäkohteiden murhaaminen, 5 pistettä/kohde. Lisäksi itsepuolustuksesta 2 pistettä.

Lilja kertoo illan tapahtumista:

Vastaan kävelee haltioita, peikkoja, maageja, velhoja, pari ihmissutta ja ah, aina niin tarpeellinen punapaitainen Star Trekin turvamies. Toimeksiantajan viimeisin tehtävä on tuonut minut Otaniemeen ja kerrankin voin kävellä ilman, että herättäisin kummastusta ja epäluuloja kiikaroidessani ympäristöä. En kuitenkaan ehdi ihastella väkeä kovin kauan. On tehtäviä hoidettavana. Muutama salainen viesti on selvitettävä ja petturit saateltava haudan lepoon. Kierrän alueen jo hyvissä ajoin ja käyn odottamaan erään amfiteatterin läheisyyteen. Tuohon teatteriin olisi tietojeni mukaan tulossa salainen viesti, jonka halusin välittää eteenpäin. Kävin odottamaan ja seuraamaan ympäristöä. Odottelin hyvän tovin ja lopulta eräs operatiivi kävi jättämässä viestin. Odotteliin vielä tilanteen rauhoittumista ja pikaisesti, humps, liikahdin rappuset ylös, keinottelin viestin itselleni ja valokuvasin sen. Jätin viestini alkuperäiselle paikalleen ja kiiruhdiin lukemaan toista viestiä erään maston juurelle. Saatuani myös tämän kuvattua palasin ensimmäisen paikan läheisyyteen ja kävin odottelemaan mahdollisia muita operatiiveja. Tovin odoteltuani huomasin tutun, jo kuolleeksikin julistetun Suvi Klapurin lähestyvän. Aika virkeän näköinen kuolleeksi, ajattelin. Nojailin puun runkoa vasten ja katsoin, kuinka hän lähestyi paikkaa valppaana. Valppaana kyllä, mutta ei huomannut minua. Pidin häntä huvikseni tähtäimessä puun katveesta ja olisi ollut oi, niin helppoa, ampua hänet siihen. Lauleskelin hieman juomalaulua kovaäänisesti ja lopulta, kun hän ei millään meinannut huomata minua, huusin hänelle ”se on keskellä”. Lopultakin, jännittynyt katseiden vaihto. Hän ei kuitenkaan ollut ”listallani” tällä kertaa, mutta arvelin itse olevani hänen vastaavalla ”listallaan”, joten päätin kuitenkin pitää etäisyyttä. Viestin kuvattuaan hän poistui paikalta ja jäin tarkkailemaan.

Hieman myöhemmin siirryin lähelle paikkaa, jossa tietojeni mukaan piti olla agenttien tapaaminen. Toinen agenteista olisi petturi Lovikka, joka oli yksi pääkohteistani tänään. Myös operatiivi Klapuri oli saapunut paikalle mutta johtuen lukuisista silmäpareista, pystyimme odottamaan sivistyneesti. Hyvän tovin jälkeen agentit saapuivat ja lähdimme, ei niin hienosteneesti, Klapurin kanssa varjostamaan heitä. Väen vähetessä jouduin kuitenkin jättämään varjostamisen ja pinkaisemaan hieman edemmäs. Piilouduin pusikkoon ja katsoin, kuinka agentit ja heitä varjostava Klapuri kävelivät ohi laiturille. En kuitenkaan kuullut salassanoja, valitettavasti. Seurasin heitä vähän matkaa mutta näiden kääntyessä takaisin jouduin taasen vetäytymään. Juoksin taas hieman edemmäs ja hain paikkaa polun vierestä puiden takaa. Olin kuitenkin liian hidas ja Klapuri ennätti kohdalle ennen kuin pääsin kunnolla piiloon. Hän alkoi lähestyä aseen kanssa ja koska paikalla ei ollut silminnäkijöitä, päättelini tämän yrittävän ampua. Oma aseeni onneksi hillitsi pahinta intoa tulla kovin lähelle, mutta tilanteen käydessä tiukaksi päätin ampua – ohi. Ammuin vielä toistamiseen ja aloitin vetäytymisen. Ja Klapuri seurasi. Vetäydyin rauhallisesti ja ammuin. Luulin jo osuneeni mutta vastustajani nousi ketterästi pystyyn ja lähti etenemään. Ammukset alkoivat käydä vähiin ja jouduin nielemään ylpeyteni (helpomaa kokiksen kanssa) ja häpeällisesti pakenemaan henkeni edestä. Lopulta pääsin ihmisten ilmoille ja takaa-ajajani luovutti. Yritin vielä maksaa potut pottuina eräässä painanteessa mutta panospetto yllätti ja Klapuri poistui.
-Lilja

Lilja kertoo agentin murhasta:

Olin hyvää vauhtia toipumassa pakenemisen häpeästäni kun huomasin kauempana kävelytiellä tutun hahmon. Oli kuitenkin hämärää ja matkaa oli kohtalaisesti joten en voinut päätellä, käveleekö tämä kohti vai poispäin. Otin veitsen käteeni ja ajatettelin puukottavani tämän, mikäli hän kävelee vastaan. Onni on kuitenkin puolellani ja Lovikkana tunnettu kohteeni kävelee poispäin. Lähden kiireen vilkkaa juoksemaan hänen peräänsä, seinän vierustoja tottakai, ettei kohde saisi vihiä tulostani. Matka on kuitenkin pitkä ja joudun pinnistelemään tosissani päästäkseni tarvittavassa rytmissä kulmien taa. Ensimmäisen kulman ohitettuani huolestunut kansalainen alkaa huudella jotain. Keskityn nyt täysillä tehtävääni, kansalainen jäisi pian puiden taa. Tiedän, missä Lovikka kulkee ja juoksen viimeisen kulman taa huutojen kiiriessä ympärillä. Toivon, ettei kohteeni ymmärtäisi huudoista, että olen hänen kannoillaan. Kohde pyörähtää kulmaan taa ja tiedän itselläni olevan noin 15 sekuntia aikaa ylittää rappuset ennen kuin kohde pääsee asemaan josta rappusille on hyvä näkymä. Pinkaisen matkaan ja ehdin kuin ehdinkin. Jään seinän vierustalle odottamaan, että kohteeni tulee alas jolloin voin ampua tämän. Paikallinen ”kodinturvajoukkojen” edustaja on kuitenkin päättänyt tulla katsomaan, mitä täällä tapahtuu ja huutelee minulle ikävän kovaäänisesti. Konepistooli kädessä ja kansainvälinen shhh-ilmaisu kuitenkin kääntää tämän huomion kohteeseeni ja tämä saakin nyt oman osuutensa huutelusta. Lyhyehkön sananvaihdon jälkeen kuulen kohteen tulevan alas rappusia. Arvion hänen sijaintinsa, hieman todellista alemmaksi, mutta tästä huolimatta käätyessäni kulman takaa häntä tervehtii lyhyt sarja rintaan. Tässäpä todellista draamaa amfiteatterin ainoalle katsojalle. Jätän järkyttyneen ”kodinturvaajan” katsomaan hitaasti rappusia valuvia mustia vanoja ja poistun pimenevään yöhön.
-Lilja

Shinigami raportoi tapahtumista:

Köh köh jne. Minut päätettiin ilmeisesti herättää sittenkin henkiin vielä kerran. Jaahas. Ei nykyään saa levätä rauhassa edes toisella yrityksellä.

Olin saapunut Otaniemeen jo julman aikaisin erikoistehtäväpäivän aamuna aivan muista syistä, asianmukaisesti erääksi fiktiiviseksi shinigamiksi naamioituneena. Pitkän päivän kääntyessä iltaan ja vapautuessani viimein myyntipöydän äärestä suuntasin naistenhuoneeseen, jossa tunsin oloni hieman joukkoon kuulumattomaksi pukeutuessani mustaan, joustavaan kommandoasuun - ympärillä kun kiristeltiin korsetinnyörejä, kiharrettiin hiuksia ja yleisesti valmistauduttiin tanssiaisiin. Tosin saattaisihan omakin iltani hyvinkin mahdollisesti mennä jonkinlaiseksi tanssiksi, jossa askeleet otettaisiin luotien tahtiin. Tai jotain sinne päin.

Lähdin liikkeelle yli tuntia ennen kuin informaatiota tiettävästi olisi saatavilla, voisi kerrankin olla fiksu ja tarkistaa paikat etukäteen kun aikaa kerran oli. Kas vain, kun melkein heti lähes autiolle puistopolulle päästyäni vastaan käveli toinen illaksi minulle annetuista kohteista, pahamaineinen rikollinen Sami-Pekka Hirvonen. Vilkaisin ympärilleni, silminnäkijöitä laskeskellen, jolloin hän kääntyi ympäri ja lähti kävelemään toiseen suuntaan, kunnes pääsi suuremman ihmisjoukon näköpiiriin. Juttelin hänen kanssaan niitä näitä hetken, kunnes tiemme erkanivat. Ei mitään kiirettä. Iltahan oli vielä hyvinkin nuori.

Amfiteatterin löysin helposti (ja sieltä lähtiessäni törmäsin itse asiassa kohteeseeni vielä toisenkin kerran, pieni on Otaniemi), mutta tornin löytäminen oli hankalampaa - päädyin lopulta kuitenkin siihen, että jo kaukaa erottuvan valkoisen, kierteisrakenteineen kieltämättä erikoisen poraustornin oli pakko olla se oikea, eihän täällä muitakaan torneja näkynyt, vaikka paikka tuntuikin kummalliselta. Etsin hyvän kyttäyspaikan kuusen alta, jonne pystyin käpertymään ja tarkkailemaan oksien lomasta alueen uskoakseni ainoaa sisäänkäyntiä. Olin puoli tuntia etuajassa, joten varmasti näkisin, kun salasanaa tuotaisiin. Asettelin itseni piiloon kuusen juurelle erittäin tyytyväisenä itseeni, alan vihdoin oppia jotain tästä salavihkaisuudesta.

Paitsi että kun kello tuli viittä yli yhdeksän ja kukaan ei mennyt rakennustyömaalle, aloin aavistella, että paikka oli ehkä sittenkin väärä. Kävin tarkistamassa tornin, ja huomasin, että a) siellä ei ollut salasanaa b) alueelle on toinenkin sisäänkäynti c) alueella pesii aggressiivisesta huutelusta päätellen lokkeja. Otin jalat alleni. Olen kerran saanut vihaisesta lokkiemosta iskun päähäni, eikä minulla ole erityistä halua kokea sitä uudestaan.

Päätin turhautuneena käydä hakemassa amfiteatterisalasanan ja sitten yrittää vielä löytää sitä oikeaa tornia, jos aikaa olisi. Pääsin amfiteatterille joutumatta ammutuksi, en itse asiassa edes nähnyt ketään epäilyttävää henkilöä - paitsi että kun olin selvinnyt ylimmälle portaalle ja ryhtynyt etsimään salasanaa, kuulin alhaalta huudon ”siellä keskellä”. Ystävällistä raskaasti aseistetulta S-P:ltä nopeuttaa etsintääni tällä tavalla. Tunsin oloni varsin turvatuksi portaiden yläpäässä, joten en pitänyt turhaan kiirettä: istahdin reunukselle availemaan pulloa, taltioimaan salasanaa kameraani ja lauleskelemaan paria säkeistöä ”Minun murhani kaunis on”, ihan vain omaksi ja mahdollisesti kohteenikin iloksi.

Kohteeni seurasi, kun laskeuduin amfiteatterin portaita, ja huomautti edelleen kovin ystävällisesti, että siinä olisi voinut käydä pahasti. Olin samaa mieltä: portaat olivat varsin jyrkät, varomaton laskeutuja olisi voinut satuttaa itsensä pahastikin. Tiemme erkanivat jälleen, sillä puiston toisella puolella oli runsaasti teekkareita pelaamassa krikettiä. (kyllä…)

Kävelin Ossinlammen rantaa pohjoiseen ja yritin tiirailla puiden sekaan, josko näkisin tornin, mutta ei. Kello tikitti, joten päätin luovuttaa toisen salasanan suhteen ja siirtyä agenttien kohtaamispaikalle. Matkalla näin puiden suojassa terästornin, joka oli jokseenkin oikeassa paikassa, ja tarkistin sen, mutta ei löytynyt salasanaa ei. (Myöhemmin sain tietää, että tämä olisi ilmeisesti ollut se oikea torni: salasana oli vain piilotettu varsin hankalasti.) Kohtaamispaikalle saavuttuani etsiskelin jonkin aikaa hyvää väijypaikkaa, mutta ottaen huomioon sivustakatsojien suuren määrän päätin lopulta, että ehkä kohtaamispaikan viereisellä kivellä istuminen ei olisi niin kovin huomiota herättävää. Varsinkin, kun monet paikallaolijat olivat jostain ihmeen syystä pukeutuneet varsin erikoisesti.

Jonkinmoisen odotuksen jälkeen agentti Lovikka saapuikin paikalle, ja pian hänen jälkeensä myös toinen, hupulla päänsä peittänyt agentti. Lähdin seuraamaan heitä huomattavan epädiskreetisti vain muutaman metrin päässä, mutta pakkohan se oli, jos aikoi millään tavalla saada selvää heidän keskustelustaan. Roikuin heidän perässään jonkin aikaa tällä tavalla, mutta tuskin kuulin heidän puhettaan, saati että olisin erottanut sanoja. Ja silminnäkijöistä autiolle alueelle päästyämme metsän seasta ilmestyikin jo kohteeni, jonka kohdelistalla aloin jo itsekin epäillä mahdollisesti olevani. Vedin aseen esiin ja lähestyin, tähtäykseni kun ei ole niitä parhaita - yksi syy lisää suosia elegantimpia teräaseita. Mutta ennen kuin pääsin kunnolla ampumaetäisyydelle, hän ampuikin minua - ohi, ohi, ohi, lyijyä Suomen kauniiseen luontoon vaan ei Shinigamin nahkaan. Pari kutia poimin talteen, olenhan luonnon ystävä, mutta pimenevässä metsässä en nähnyt, minne loput ammukset olivat päätyneet, ja tulen alla roskaamisesta huolehtiminen ottaa väistämättä kakkosprioriteetin.

Kohteeni lähti pakoon ilmeisesti havaittuaan, että minua olisi turha yrittää luodeilla lannistaa. Lähdin seuraamaan. Keskustelun vakoilu epäonnistui, salasanoistakin sain vain toisen, tätä saalista minä en käsistäni päästä. Mutta viimeaikaiset kuolemat painavat edelleen keuhkoissani, ja pysyn vain hänen perässään, en saa pakoon juoksijaa kiinni vaikka parhaani yritän. Lopulta hänen päästessään silminnäkijöiden suomaan turvaan minun on pakko luovuttaa. Palaan vielä reitille, jota agenttien pitäisi palata iltakävelyltään, mutta en näe heitä - epätoivoista se olikin. Jossain naksahtaa, käännän päätäni ja näen S-P:n kiven päällä. Hän yritti ampua minua taas, taidan totisesti olla hänen kohteensa, mutta silminnäkijöiden turva on aivan lähellä, eikä minun tarvitse edes juosta.

Käväisen illan päätteeksi vielä Dipolissa sanomassa hei eräälle tuomareista auditoriossa, mutta en jää luennolle, koska minun on jo aika pitkän päivän päätteeksi päästä kotiini nukkumaan. Tullessani taas pihalle näen S-P:n seisomassa tuoreen, kalmanvalkoisen ruumiin yllä. Vieritän poimimani luodit hänen jalkojeni juureen, roskista huolehtii se joka roskaa, ja mainitsen olevani vielä menossa hakemaan tavaroitani Smökistä ennen kuin kävelen bussipysäkille. Hän kyllä väittää, että ei enää aio lähteä perääni, mutta sehän tiedetään kannattaako näitä uskoa. Saan kuitenkin kävellä pimeitä, lähes autioita teitä Smökille ja takaisin Dipolille rauhassa. Ehkä minä viimein pääsen lepoon.

Pisteet lisätehtävistä:
Lilja: 3 (lisäkohde) - 1 (silminnäkijä) + 4 (kaksi sanaa) + 1 (raportti) = 7
Shinigami: 2 (yksi sana) + 1 (raportti) = 3


16.05.2015 klo 22.59 Kuolleista herännyt takaisin mullan alle

Kuolleista herännyt Belaja Smertina tunnettu Suvi Nurmi pääsi takaisin haudan lepoon Liljan puukotettua tämän Otaniemessä erikoistehtävän suorituksen tuoskeessa.

Murhaaja kertoo:

Olin lepäämässä ja murehtimassa pakoani eräällä kivellä Dipolin edessä kun aivan sattumalta näin tutunoloisen hahmon kulkemassa etäämmällä. Tunnistin hänet Belaja Smertiksi, pahamaineiseksi salamurhaajaksi, joka sattumoisin oli kohteenani. Olin uuvuksissa päästyäni hädin tuskin pakoon Klapuria. Päätin silti yrittää. Jos kuolisin, niin ainakin tällä kertaa kuolisin maiharit jalassa ja veitsi kädessä, en paeten. Belaja Smert oli kävelemässä painanteeseen, johon sivulisilla ei ollut näköyhteyttä. Keräsin voimani ja pinkaisin perään. Noin kaksi metriä ennen kuin saavutin hänet, kohteeni kääntyi ja tunnisti minut. Vaistomainen lausahdus ”Oi, eih” säestää leikkautuvan kankaan rapsahdusta veitseni lävistäessä hänen paitansa. Uhrini valahtaa maahan ja illan pimeydessä jopa veri on mustaa.
-Lilja

Uhri kertoo:

Havahdun kirkkaaseen valoon ja avatessani silmäni odotan näkeväni paratiisin. Sen sijaan käsitän makaavani valkoisessa sairaalasängyssä ja tuijottavani ylleni kumartuneen toimeksiantajani kasvoja, joilta paistaa yhtäaikainen huoli ja suuttumus. Hän näyttää aivan isältä, jonka tytär on karannut kotoa, ja joka ei osaa päättää, kuuluisiko hänen nyt ottaa tämä syliin vai laittaa arestiin. Hän on yhtä aikaa helpottunut ja vihainen saadessaan minut takaisin. Mokoma idiootti, miksi hänen piti palauttaa minut henkiin? Kuolemani oli niin kaunis.

Käännän katseeni hänen silmistään myrtyneenä enkä sano mitään. Toimeksiantajani ilme lientyy: hän tajuaa, ettei hänellä ole varaa olla minulle kovin ankara. ”Belaja”, hän lausuu niin lempeästi kuin osaa. ”Ymmärräthän, etten voinut antaa sinun mennä. Olen pahoillani, että tässä kävi niin kuin kävi.” Päästän halveksivan tuhahduksen irrottamatta katsettani sairaalahuoneen seinästä. ”Minä tarvitsen sinua”, pomo sitten lausuu yllättävän vetoavasti ja saa minut leppymään piirun verran. Lopulta suostun ottamaan vastaan tiedot uusista kohteista, jotka pitäisi saada listittyä viikonlopun aikana.

Kun pääsen sairaalasta, oloni on epätodellinen ja irrallinen. Kävelen kaupungilla tahdottomasti kuin marionetti. Aiempi kunnianhimoni, tarkkuuteni ja varovaisuuteni on poissa. Vilkaisen haluttomasti kohteitteni tietoja, mutta en tee loppujen lopuksi elettäkään heidän murhaamisekseen. Sen sijaan hakeudun paikkoihin, joissa olen itse helppo saalis. Valitsen kulkureiteikseni autiot kujat ja pimeät polut. Pukeudun vaatteisiin, joista minut on helppo tunnistaa. Odotan.

Lopulta minut armahdetaan. Yön pimeydessä kuulen takaani lähestyvät juoksuaskeleet. Käännyn ja käteni hakeutuu vaistomaisesti kohti asettani, mutta en ehdi kuin katsoa murhaajaani silmiin ennen kuin veitsi uppoaa rintaani. Tuuperrun tielle hymy huulillani ja annan pimeyden laskeutua.

Pisteet:
Lilja: 5 (lisäkohde) + 1 (raportti) = 6
Belaja Smert: 1,5 (raportti)


14.05.2015 klo 11.12 Kuolemansuudelma

Belaja Smert ja Nemo on löydetty kuolleina yksityisasunnosta. Rikostutkinnassa molempien huulilta löytyi myrkytettyä huulirasvaa.

Kuollut murhaaja kertoo:
Se, mitä hyvällä salamurhaajalla ei ainakaan tulisi olla, on onnellinen parisuhde.

Kun rakastettuni kasvot latautuivat näkyviin uudessa toimeksiannossani maanantai-iltana, huudahdin ääneen. Tämä ei voinut olla enää sattumaa. Olin joutunut osaksi jonkinlaista sairasta valtapeliä: minut pakotettiin murhaamaan ystäväni, työtoverini ja viimein rakkaani. Ehkä tämä oli jokin sadistinen koe, jolla testattiin lojaliteettiani.

Kolme tuskaista yötä vääntelehdin rauhattomana rakkaani vierellä hänen nukkuessaan rinnallani tyynenä ja vaaraa aavistamatta. Tiesin kyllä tuskallisen hyvin, kuinka helppoa hänen murhaamisensa minulle olisi. Pommi sängyn alle, kun hän loikoilee vuoteella ja itse puuhailen keittiössä. Ruokamyrkkyä salaattiin, jota olen valmistanut iltapalaksi. Käärme hänen työvaatteidensa sekaan. Kontaktimyrkkyä takintaskuun. Tiesin kuitenkin myös, että rakastettuni tappaminen oli jotain, jonka kanssa en pystyisi elämään.

Oli vain yksi oikea tapa tehdä se. Sillä todistaisin olevani uskollinen sekä toimeksiantajalleni että rakkaalleni. Näyttäisin, mistä Belaja Smert on tehty.

Helatorstain raukeana aamupäivänä sipaisin huuliini sinihapolla kyllästettyä huulirasvaa ja viettelin rakastajani viimeiseen suudelmaan. Hän huomasi heti, että jotain oli vialla, mutta suuteli minua silti, kunnes molemmat tunsivat suussaan myrkyn kitkerän maun.

En ehkä ollut hyvä salamurhaaja, mutta romantikko - se minä totisesti olin.

Uhri kertoo:

Arvelin, että olisi vähitellen turvallista palata Suomen kamaralle. Samalla näkisin jälleen rakkaani, jota olin niin kaivannut maailman merillä. Aluksi kaikki näytti hyvältä, minun kai luultiin kadonneen Biskajan aaltoihin. Mutta pian toimeksiantaja sai selville, että olen jälleen maassa. En aluksi halunnut uskoa, että toimeksiantaja oli käyttänyt ässää hihastaan, mutta maanantaina tajusin rakkaani saaneen minut kohteekseen. Olisi pitänyt nostaa kissa pöydälle, ja päästää kissa päiviltä. Aloin kuitenkin seurailemaan rakkaani toimia, tuoksuuko myrkyt, tikittääkö missään ja onko jätesäkkejä ilmestynyt kaappeihin?

Vain yksi hellä suudelma suihkun jälkeen, ja piinani oli ohi. Vajosin tyytyväisenä kylmälle laattalattialle, olinhan päässyt maistamaan karvasmantelia.

Pisteet:
Belaja Smert: 10 + 1 (myrkky) + 2 (romanttisuus) - 1 (itsetuhoisuus) + 2,5 (raportti) + 1 (hahmouskollisuus) = 15,5
Nemo: 1,5 (raportti)


11.05.2015 klo 21.04 Mörkö löydetty kuolleena

Mörkö löydettiin kotoaan, vierellään myrkytetty vesipullo. Huhut kertovat, että päivän aikana hän tietämättään tapasi Belaja Smertin.

Murhaaja raportoi:
Hyvällä salamurhaajalla ei tulisi myöskään olla läheisiä suhteita työtovereihinsa. Tietäähän sen, että heistäkin saattaa tulla kohteita, jos pomo ei syystä tai toisesta ole tyytyväinen. Olimme viettäneet kohteeni kanssa yhdessä monia rattoisia hetkiä, ja mieltäni painoi ajatus siitä, että joutuisin julmasti teilaamaan tämänkin tuttavuuden.

Kun tapasimme järjestömme kokouksen merkeissä maanantai-iltana ja kohteeni pahaa-aavistamattomana istuutui lähelleni ja jätti laukkunsa valvomatta, sipaisin kenenkään huomaamatta kontaktimyrkkyä vesipulloon, joka pilkisti hänen reppunsa sivulokerosta. Vain hetkeä aiemmin hän oli ottanut pullon repusta sitä juurikaan katsomatta ja paljain käsin, joten pelonsekaisin tuntein odotin hänen kohtaavan noutajansa jo kokouksen aikana.

Kohde ei kuitenkaan koskenut pulloon enää kokouksen aikana ja siirsi reppunsakin siten, että myrkkynokare oli täysin näkösällä. Arvelin hänen huomanneen sen. Häpeissäni soimasin itseäni: olisinpa ollut yrityksessäni edes hieman hienovaraisempi! Hän ei kuitenkaan tehnyt asiasta numeroa, mistä olin hänelle kiitollinen. Tökerö toimintani jäikin uskoakseni huomaamatta muilta järjestömme edustajilta.

Annoin loppuillan kohteeni olla rauhassa ja päätin koettaa onneani hänen murhaamisekseen joskus toiste ja tyylikkäämmin, sillä sen hän kyllä ansaitsi. Illalla sain kuitenkin soiton toimeksiantajalta: kotonaan kohde oli kuin olikin lopulta tullut tarttuneeksi myrkytettyyn vesipulloon. Mieleni täytti epäuskoinen onnistumisen ilo, jota kuitenkin madalsi murhe: jälleen oli yksi hieno ihminen läheltäni poissa.

Tätä menoa jäisin lopulta täysin yksin.

Uhri kertoo:

Modernina hirviönä myös Mörön luolasta löytyi toki tietokone ja internet-yhteys, mutta niiden kanssa oli ollut hieman ongelmia. Siksikin Mörön oli tiedonjanoaan tyydyttääkseen täytynyt taas uskaltautua ihmisten ilmoille, edellä mainittuun tapaamiseen. Se kysyi josko jollakulla olisi lainata ongelmien ratkaisemiseen tarvittavaa oheislaitetta, ja eräs läsnäolijoista ilmoittautuikin oitis avuksi. Hieman riskialtista, mutta taloudelliset realiteetit koskevat joskus myös pimeyden olentoja, ja näin Mörkö säästäisi monta euroa.

Mörkö lähti tapaamisesta avuliaan ystävän kanssa hänen asunnolleen, kuitenkin jatkuvasti varuillaan. Sitten he kulkivat yhdessä Mörön luolaan ja ryhtyivät ratkomaan pulmaa. Lyhyen tarkastelun jälkeen selvisi seuraava vaadittu toimenpide, ja vieras alkoi tehdä lähtöä. Tyytyväisenä asioiden etenemiseen Mörkö päätti siemaista hieman raikasta lähdevettä. Sen tarttuessa vesipulloon tunsi se kuitenkin raikkauden sijaan pistävää kipua kädessään. Joku oli näköjään kavalasti myrkyttänyt pullon kaulan, ehkä hetki sitten, ehkä jo aiemmassa tapaamisessa. Mörkö alkoi kangistua ja lamaantua, painua sikiöasentoon. Vieras vakuutteli syyttömyyttään, muttei jotenkin vaikuttanut täysin uskottavalta. Joku Mörön niin kutsutuista ystävistä oli kuitenkin selvästi tempun takana. Olisi sittenkin pitänyt vain pysyä yksin omassa luolassaan. Mutta eivät asiat olleet aivan huonosti, sillä hiljalleen Mörön kehon ja mielen valtasi taas ihana, lopullinen pimeys.

Pisteet:
Belaja Smert: 10 + 1 (myrkky) + 1 (huomaamaton toiminta väkijoukossa) + 2 (raportti)
Mörkö: 2 (raportti) + 1 (hahmouskollisuus) = 3


11.05.2015 klo 18.50 Myrkytetty juoma katkaisi Styxin elämänvirran

Myrkyllinen juoma virtasi ja niin vaihtoi taas sielu Styxin rantaa. Tell-Tale Heartin sydäntä painaa synti, mutta miten hän sen meille jakaa? Asunnosta löytyi todistaja, mutta ei silminnäkijöitä. Toiveikas virkavalta toivoo saavansa nimettömiä ja rehellisiä tunnustuslappuja suoraan murhaajalta.

Murhaaja kertoo:

Aivan niin! Vain hullu olisi voinut hänet tappaa, vain hullu, ääliö, mielipuoli murhaaja, sellainen, jonka silmät katsovat kieroon ja jonka paitaa koristaa sylkivana, sellainen, joka heiluu kahden kirveen kanssa keskellä kaupunkia, sellainen kuin kreivi Orlok, valkokasvoinen, kitisevä, karmea katsoa, ihana vihata.

Miten siis voikaan olla, että sellainen ajatus tuli minun mieleeni, minun, joka olen aina ollut niin ylväs ja rakastettava? Voi jos tietäisinkään, mistä se ajatus tuli, niin minä menisin ja tuhoaisin sen ajatuksen luojan yhtä varmasti kuin tuo ajatus tuhosi minut. En minä halunnut tappaa. En minä saanut siitä mitään nautintoa. En minä siitä mitään hyötynyt. Minähän pidin hänestä! Pidin niin kovin, kuin kadonneesta sisaruksesta jollaisia telenovelissa, saippuasarjoissa ja historiallisissa draamoissa jatkuvasti putkahtelee esiin, minun kadonnut siskoni, kadonnut mielenrauhani, kaikessa hyvä, pieni enkeli ja yhtäkkiä tajuan etten minä olekaan hyvä, että joku on parempi, aina parempi...

Taas hän istui siinä tuolissaan ja nauroi, kikatti, puhui rakastettavasti jonninjoutavuuksista ja minä vain halusin hänet jonnekin kauas, niin kauas ettei minun enää tarvitsisi kuulla tuota kikatusta, hermoja raastavaa, tajunnan syövyttävää, kaiken hyvän minusta pois huuhtovaa, milloin hän on hiljaa, ja silloin minä muistin ne ajatukset, joita olin öisin hiljaa hautonut, kuvitelmani joissa hänen naurava suunsa jähmettyy, pälpätys loppuu, silmät aukenevat hämmästyksestä, ja tuo suloistakin suloisempi hiljaisuus...

Minähän olin humaani. Sain haltuuni oikein nopeasti vaikuttavaa ainetta, hän kuolisi parissa sekunnissa, juuri ja juuri ehtisi huomaamaan, juuri ja juuri hänen silmänsä ehtisivät katsomaan minua kummastuneina, vielä ymmärtämättöminä... Sitten katse tylsyisi, jähmettyisi lopullisesti.

Minähän tein suuren palveluksen! Tuskin se voin olla vain minä, varmasti hän on vienyt jonkun toisen samojen ajatusten partaalle, hänelle minä teen palveluksen, monille, ehkä kaikille hänet tunteville teen palveluksen!

Simalaseja on kolme ja yhdessä niistä pieni tujaus, huolellisesti ojennan lasit oikeille omistajilleen, minulle elämä, hänelle kuolema. Hän kohottaa lasin huulilleen, ei tajua ihmetellä uutta tuoksua, kohottaa huulilleen ja juo, vähän irvistää, on taas alkamaisillaan nauraa mutta nauru hyytyy, pää retkahtaa pöydälle, silmät, kauniit ja hämmentyneet silmät, jäävät vielä auki.

Kolmas henkilö katsoo minua, katsoo simaansa ja katsoo minua, katsoo kuollutta ja katsoo minua, ei sano mitään, ei uskalla sanoa; katsoo vain minua ja samalla alan kuulla naurua, katson tuota kolmatta ja ruumista eikä kumpikaan naura, tuo nauru on niin tuttua, kikattavaa, hypähtelevää, kihertelevää, hihittelevää, päätä raastavaa ja minä tajuan, ettei kuolema suinkaan vapauttanut minua siitä, minne menenkin se nauru seuraa minua, monta kertaa olen jo melkein tunnustanut, myöntänyt kaiken että tuo nauru loppuisi, tuo saatanallinen enkelnauru, mutta vielä tänään minä en ole sanonut kenellekään, mutta vielä tänään huuliltani eivät ole livahtaneet nämä sanat, jotka nyt kirjoitan, vielä tänään tuo nauru seuraa minua ja seuraa ikuisesti ellen tunnusta ja minä haluan vain että tuo nauru loppuu en minä ole mikään hullu joka kuulee naurua päänsä sisällä enhän enhän pian minun on pakko sanoa jollekin naurun pitää loppua

Uhri kertoo:

Tämän maailman ja tuonpuoleisen erottava joki Styx liplatti hiljaa, kun sen lähialueen asukit kokoontuivat synkistelemään yhdessä kevään kunniaksi. Porukkaa oli viime aikoina muuttanut manan majoille jo kiihtyvään tahtiin, mikä sai tunnelman nousemaan miltei kattoon alakuloisella rantapenkereellä. Alueen asukkaat olivat päättäneet tuoda ruokauhrin jokeen upotettavaksi, koska he uskoivat sen pitävän veden virtauksen voimakkaana. Tällä kertaa uhrilahjana olisivat kasvispaella ja vappusiman jämät. Eräs epätoivoinen sielu oli saanut tarpekseen Styxin tasaisesta, saasteettomasta virtauksesta ja oli hakenut simaan mausteita Talvivaaran kipsisakka-altaan jätevesistä. Vakuuttavalla pokerinaamalla tämä julmuri lorotti menemään raskasmetalli-sima -cocktailinsa joen aaltoihin, jotka kummeksiuvat, kuinka kauan tuo sima oli saanut käydä pullossaan? Maku oli mitä tyrmäävin. Pian Styxin laineet vaahtosivat oransseina ja mädän hajuisina. Joen lautturi Kharon poistui lautaltaan oksennusta pidätellen etsimään muinaisen Egyptin ympäristöviranomaisia.

Pisteet:
Tell-Tale Heart: 10 + 1 (myrkky) + 1 (ensimmäinen ruokamyrkky) + 3 (raportti) = 15
Styx: 2 (raportti)


11.05.2015 klo 18.10 Pidätysyritys miekalla keskustassa

Mörkö osallistui hämäräperäiseen kokoukseen Helsingin keskustassa. Paikalle oli tiensä löyttänyt myös etsivä K, jonka varsin tyylikäs pidätysyritys päätyikin todistamaan, että pistoolia vastaan jopa katana on vain iso veitsi.

Epäonninen etsivä raportoi:

*köh*

*köh*

Raotan silmiäni. Joka paikkaan sattuu. Missä minä olen?

”Kas, olet hereillä. Oli jo aikakin. Ehdimme jo pelätä, ettei sielun kiinnitys onnistunutkaan.”

Liikuttelen käsiäni ja jalkojani. Niitä särkee, ja hengitys kulkee vaikeasti. Olenko elossa vai kuollut?

”Menit sähläämään sitten oikein kunnolla, kenttätyöntekijä 275. Annoit kuolevaisten nähdä toimenpiteen ja tapatit vielä itsesi silkkaa varomattomuuttasi. Toivottavasti ymmärrät, että tämä on viimeinen tilaisuutesi. Toista kertaa emme enää uhraa resursseja henkiin herättämiseesi.” Sängyn pääpuoli nousee sähköisesti suristen pystympään, ja näen puhujan tyytymättömät kasvot. Nyökkään huterasti.

”Hyvä. Tässä on seuraava tehtäväsi. Ilmeisesti yksi kenttätyöntekijöistämme on ottanut hatkat ja ryhtynyt mellastamaan kuolevaisten maailmassa. Tällainen ei käy. Eliminoi hänet, keinolla millä hyvänsä. Ei väliä, vaikka kuolevaiset näkisivätkin.” Minulle ojennetaan kansio, vilkaisen sen päällimmäistä liuskaa ja säpsähdän nähdessäni tutut kasvot.

”Kyllä, sama henkilö, joka tappoi sinut. Kuten sanoin, silminnäkijöistä ei tarvitse välittää. Kunhan vain likvidoit hänet nopeasti ja mielellään tyylillä. Ihmiset rakastavat spektaakkelia.”

*

Saan sentään pari armollista päivää toipumisaikaa, kuolema kun ei tee hyvää kenenkään yleiskunnolle, mutta sitten minun annetaan ymmärtää, että olisi jo aika tarttua toimeen tai muuten. Ylemmän johdon vaatimus nopeasta ja tyylikkäästä toiminnasta soi korvissani, kun valikoin asehyllystäni mukaani katanan, isomman ja näyttävämmän version sieluveitsestäni, ja lähden matkaan. Tilaisuuksia tavoittaa tämä yksityisyrittäjäksi herennyt työntekijä on niukasti, mutta ilmeisesti hän on menossa jonkinlaiseen sidosryhmänsä kokoontumiseen kaupungin keskustassa. Sieltä hänet on helppo löytää, ja sulautunen sitä paitsi joukkoon vaivatta.

Saavun paikalle etuajassa, kuten hänkin. Katseemme kohtaavat. Olen piilottanut aseeni pöydän alle, ja hän luulee minua vaarattomasti. Kuulen taas vaatimuksen toimia nopeasti. En tiedä, tarjoutuuko toista tilaisuutta, joten hänen siirtyessään iskuetäisyydelle toimin. Mutta olen liian hidas, hän väistää miekaniskua ja vetää pistoolin, ja tajuan tehneeni taas yhden todella typerän virheen: minullakin on mukanani ampuma-ase, totta kai, mutta se on takkini taskussa, enkä yllä siihen. Yritän paeta kulman taakse siinä toivossa, että saisin sillä pelattua aikaa, mutta hän ampuu, ja luoti raapaisee selkääni. En edes tunne osumaa, mutta tuuperrun siitä huolimatta, ja vasta hänen voitonriemuinen ilmeensä saa minut tajuamaan, että olen kuolettavasti haavoittunut. Ilmeisesti jonkinlaisia myrkytettyjä erikois… luo…

Puolustautunut tappaja kertoo:

Piileksittyään muutaman päivän luolassaan suuntasi Mörkö maanantai-iltana tapaamaan ystäviään. Se oli kuitenkin edellisen viikon tapahtumien johdosta hermostunut ja varuillaan. Varuillaanoloon oli kenties aihettakin, sillä sen saapuessa paikalle vaikuttivat kaikki toiset hyvin epäilyttäviltä. Epäilyttävin oli kuitenkin nainen, joka muistutti hämmästyttävän paljon sen viime viikolla kohtaamaa häiritsevää tapausta. Pian Mörön silmiä häikäisikin katanasta heijastuva valo ja joku huudahti Mörön nimen. Se perääntyi heti muutaman askeleen ja veti pistoolinsa esiin. Valo pakeni viereiseen umpikujaan, mutta Mörkö onnistui sammuttamaan sen sinne. Tämän jälkeen tunnelma rauhoittui hieman, ja tapaamisessa keskusteltiin syvällisiä pienyrittäjyydestä, aseharrastuksesta ja keinoista vähentää liikakansoitusta.

Pisteet:
Shinigami: 1 (katanan käyttö pidätystilanteessa) + 2 (raportti) + 1 (hahmouskollisuus) = 4
Mörkö: 5 + 2 (raportti) = 7


08.05.2015 klo 18.10 Puukotus Uudella ylioppilastalolla

Mörkö puukotti Shinigamin epämääräisen elokuvaillan liepeillä Uudella ylioppilastalolla kahden silminnäkijän edessä, riehuttuaan ensin pistoolin kanssa aiemmin vielä suuremmassa väkijoukossa. Silminnäkijöiden suuri määrä lohduttaa varovaisen toiveikasta virkavaltaa.

Murhaaja kertoo:

Mörkö pitää pimeästä; rauhasta ja tasapainosta, pysytellen yleensä omissa oloissaan. Tänään se oli kuitenkin päättänyt hakeutua ihmisten seuraan katsomaan rauhoittavia elokuvia. Se saapui paikalle parisenkymmentä minuuttia ennen tilaisuuden alkua, eikä siellä yllättäen ollutkaan hänen lisäkseen kuin yksi henkilö. Tämä ei tietenkään sitä haitannut. Hiljalleen paikalle alkoi saapua lisää ihmisiä, ja se tietenkin hermostutti Mörköä. Viidentenä paikalle saapui nainen, jonka läsnäolo tuntui erityisen häiritsevältä.

Mörkö aistii maailmaa eri tavoin kuin ihmiset. Toiset enemmän tai vähemmän elävät olennot ovat kuin huutavaa valoa, ja tuo kuolemaa säteilevä nainen huusi erityisen kovasti, järkyttäen koko tilan tasapainoa. Mörön oli velvollisuus korjata tilanne, mutta huoneessa oli liikaa huutavia sieluja. Kun huoneesta lähdettiin siirtymään elokuvaa katsomaan, oli kapeassa tuulikaapissa helpompi keskittyä ja se yritti ampua naista. Sen pistooli ei kuitenkaan toiminut, pelkkä kilahdus. Kuin jokin korkeampi voima olisi estänyt laukausta tapahtumasta.

Paikalla olijat olivat hyvin hämmentyneitä, ampumisen kohde mukaan lukien. Kukaan ei kuitenkaan käynyt Mörön kimppuun. Mörköä hävetti. Se oli vain horjuttanut tilan tasapainoa entisestään. Tilanne piti siksikin korjata pian, ennen kuin paine purkautuisi hallitsemattomasti. Ihmisten liikkuessa sisään ja ulos katseluhuoneesta tuli rauhallisempi hetki. Mörkö otti esiin loitsitun veitsensä, joka tehoaa myös korkeampien voimien suojelemiin olentoihin, ja sammutti häiritsevän valon. Hiljalleen paikalle saapui lisää kirkkaita hahmoja. Mörkö jäi vielä aistimaan niitä, mutta tunsi olonsa yhä tukalammaksi. Herätettyään näin paljon huomiota se voisi pian olla itse jonkun tähtäimessä. Niinpä se päätti vetäytyä takaisin kotoisaan pimeyteen.

Uhri kertoo:

Saavuin illan elävien kuvien esitykseksi naamioituun informaationvaihtotapaamiseen suurella varovaisuudella ja epäluulolla, sillä olin alkanut epäillä, että liikkeitäni tarkkailtiin. Ei kai suinkaan sielujen metsästäjä ollut itse joutunut metsästettävien listalle? Pääsin kuitenkin liittymään sivuhuoneeseen kokoontuneiden henkilöitten seuraan turvallisesti, ja arvioin, että ympärillä oli tarpeeksi todistajia estämään metsästysyritykset, ja aloin valmistautua mielessäni iltaan. Liiankin keskittyneesti, kuten kävi ilmi.

Ennen pitkää kokoontumisen osanottajat nousivat paikoiltaan siirtyäkseen viereiseen huoneeseen illan ohjelmaa varten, heidän joukossaan myös minä. Järkytykseni oli suuri, kun takaani kuului metallinen liksahdus, kuin lataamattoman aseen liipaisimesta. Käännyin katsomaan epäonnista ampujaa, mutta hän oli piilottanut aseensa ja ilmeisesti huomasi, että käytävässä oli sittenkin liikaa ihmisiä, vaikka he eivät kulman takaa tätä huolimatonta aseenkäyttäjää suoraan nähneetkään. Jatkoimme matkaa.

Ja sitten en tajua, mikä minuun meni - täytynee laittaa stressin, väsymyksen tai burn outin piikkiin, kuoleman ammattilaisetkin kärsivät niistä. Unohdin kokonaan varovaisuuden, vaikka olin samassa huoneessa henkilön kanssa, joka oli yrittänyt ampua minut jo kertaalleen. Itse huomaamattomuuteen ja hienovaraisuuteen pyrkivänä ammatistaan ylpeänä kuolonenkelinä en vain kerta kaikkiaan osannut odottaa, että minua puukotettaisiin selkään kahden kuolevaisen silmien edessä ja useamman muun odottaessa käytävässä täysin kykenevinä arvaamaan, kuka teon oli tehnyt. Putosin polvilleni, verta köhien, kääntäen sumenevan katseeni murhaajani voitonriemuisiin kasvoihin. Pitkä elämäni välähteli silmieni edessä. Näinkö epäarvokkaasti se loppui?

Muutaman minuutin kuluttua huoneeseen käveli raskaasti aseistettu hahmo, jonka aikeena oli pidättää Shinigami kuulusteltavaksi tämän hoidettua edellisen työtehtävänsä epätyydyttävästi. Pettymys suorastaan loisti hahmon kasvoilta, kun hän näki kohteensa makaavan lattialla liikkumattomana, vaatteet veren punaamina ja ehdottoman kuolleena.

Pisteet:
Mörkö: 10 - 5 (kaksi silminnäkijää ja useita todistajia) - 2 (hetkeä aiemmin hämmingin aiheuttaminen väkijoukossa) + 1 (veitsi) + 2,5 (raportti) = 6,5
Shinigami: 2 (raportti)


08.05.2015 klo 13.30 Valkoinen kuolema koristi kengät kauniisti

Valkoinen on uusi musta helsinkiläisessä asunnossa, kun Belaja Smert teki temput varomattomille kengille. Niitä hiplaillut omistaja laulaa nyt Virsiä taivaassa. Helsinkiläinen asunto on suljettu tutkimusten ajaksi, mutta varsinaisten silminnäkijöiden puutteessa tutkimuksista odotetaan tulevan todella vaikeat. Turmaa todistanut muotibloggaaja inspiroitui näystä ja vaikuttaakin siltä, että myrkynvalkoisesta saattaa tulla vuoden muotiväri.

Murhaaja kertoo:
Hyvällä salamurhaajalla ei ole ystäviä. Jonakin päivänä tutut, vilpittömät kasvot voivat tuijottaa toimeksiantajan lähettämässä kohdepaperissa, ja silloin hellät tunteet ovat vain hidaste. On kovetettava sydämensä ja nähtävä miellyttäväkin ihminen pelkkänä kohteena. Helppoa se ei ole, mutta hyvä salamurhaaja kykenee siihen.

Kävin perjantaina kylässä ystävieni luona. Viihtyisää vierailua varjosti synkkä tietoisuuteni siitä, että toimeksiantaja halusi minun murhaavan toisen kestitsijöistäni. Tekisin sen tietysti, olinhan ammattilainen, mutta mukavaa se ei tulisi olemaan.

Oli toimittava harkitusti ja varoen. En suurin surminkaan tahtonut joutua alentumaan minkäänlaiseen suoraan hyökkäykseen vierailuni aikana. Sehän olisi ollut epäkohteliasta ja pilannut viihtyisän teehetkemme tunnelman täysin. Päätin käyttää kontaktimyrkkyä, johon kohde toivon mukaan kuolisi vasta kauan lähtöni jälkeen.

Myrkky oli tärkeää kohdistaa tarkasti sellaiseen esineeseen, jota ainoastaan kohteeni käsittelisi, sillä en halunnut vahingossakaan murhata hänen asuinkumppaniaan. Päädyin lopulta sipaisemaan myrkkyä vierailuni aikana kolmeen tarkasti valittuun paikkaan ja kätkemään lisäksi asuntoon yhden myrkyllisen hämähäkin – senkin rajattuna sellaiselle alueelle, jonne vain kohteellani todennäköisesti tulisi asiaa. Kaiken onnistuin tekemään kenenkään huomaamatta.

Keskustelimme pöydän ääressä iloisesti ja vilkkaasti nauttien rooibosta ja erinomaista suklaakakkua. Suhtauduin minulle katettuun annokseen toki tarkkaavaisesti nuuhkien, mutta minua kohtaan ei tällä kertaa selvästikään ollut pahoja aikeita. Melkein toivoin, että olisi ollut! Se olisi tehnyt teostani edes hieman ymmärrettävämmän. Miten julmaa, että salamurhaaja ei voi koskaan valita kohteitaan!

Kun lopulta ryhdyin tekemään lähtöä virittämieni ansojen raskas taakka harteillani, isäntäväki päätti lähteä ulos samalla ovenavauksella. Hetken pelkäsin, että kohteeni tulisi jo siinä vaiheessa tarttuneeksi kenkään, joka oli yksi myrkyttämistäni esineistä, mutta ei, hän valitsi tällä kertaa toiset. Mikä helpotus! En tahtonut joutua todistamaan hänen kauhistunutta katsettaan myrkyn hiipiessä hänen elimistöönsä, enkä etenkään tahtonut nähdä hänen kumppaninsa epätoivoa rakkaansa ruumiin äärellä.

Lähtiessäni jatkamaan matkaani yksin minulle oli viiltävän selvää, että en tulisi koskaan olemaan hyvä salamurhaaja.

Uhri kertoo:
Jo joutui mulle aika
ja kuolo suloinen
kauniisti kengän vartta
koristaa myrkkynen
se heikotusta luopi
-jo näkö pimenee!
ja lopun viimein tuopi
mun kutsuu manalaan!

Pisteet:
Belaja Smert: 10 - 2 (sivullisten lemmikkirottien tappaminen) + 1 (myrkky) + 1 (ensimmäinen myrkytys) + 2 (raportti) = 12
Virsi: 1,5 (raportti)


08.05.2015 klo 09.35 Kalmo kylmenee Exactumissa

Tänä aamuna Exactumin tuholaisongelmaan on ehkä viimein löydetty ratkaisu. Eräs Rotta on nimittäin löydetty kuoliaaksi puukotettuna. Kukaan ei tunnu tietävän tapauksesta sen enempää, mutta kuiskaukset kertovat Liljan kukkivan jo näin etuajassa.

Murhaaja kertoo:

Tyhjiä arkkuja ja hautausmaiden liepeiltä kantautuu outoja huhuja. Kuolleet eivät pysy kiltisti kirstuissaan, vaan saattavat vielä palata arkisiin askareisiinsa.

Rotta, Rattus norvegicus, ei toimeksiannossa vaikuta laisinkaan kuolleelta, vaan on hyvinkin eläväistä sorttia. Mustat housut, musta huppari, musta laukku ja mustat kengät. Onko nyt ihme jos hautakivet ja oravia myrkyttävät mummot ovat hieman rauhattomia tämän, lähes parimetrisen korston, kävellessä kalmistossa. Tälle olisi kuitenkin tultava loppu. Olin seurannut kohdetta jo muutaman päivän ajan ja tämä oli vainoharhaisuudessaan kuin sivuhahmo jostain hermoparantolasta kertovasta elokuvasta. Toki Rotalla oli perusteltu syy vainoharhaansa – minä.

Harkitsin kohteen yllättämistä tämän työmatkalla mutta siihen tämä oli aivan liian varovainen. Mitä siis tekisin? Matkustin Exactum -nimiseen rakennukseen ja tein pienen tiedustelukierroksen. Käytävällä, jota aioin käyttää vaanimispaikkanani, ei ollut ketään. Loistavaa, ajattelin. Sitten paikalle tuli siivooja. Aika tuntui käyttäytyvän hyvin ristiriitaisesti, siis kulki nopeasti ja hitaasti yhtä aikaa. Hitaasti, sillä odotin kohteeni tulevan ovesta. Nopeasti, sillä pelkäsin, ettei siivooja ehdi häipyä, ennen kuin kohteeni avaisi oven. Hyvin pitkältä tuntuvan odotuksen jälkeen (noin 5 min) siivooja meni muualle luuttuamaan ja huokaisin helpotuksesta. Vähän ajan kuluttua kuulin jonkun liikkuvan oven toisella puolen. Valmistauduin kohtaamiseen ja kuulin, kuinka joku alkoi avata ovea. Kauhistuksekseni ovi aukesikin eri suuntaan kuin olin odottanut. Kohteeni massiivinen raami paljastui oven avautuessa ja tiesin, että nyt ei ole aikaa arpomiselle. Töks! Kohteeni ilme sen kertoi: ”Puukko mahaan vai? Ei kovin kilttiä”. Kohteeni kaatui takaisin käytävään, josta oli tulossa ja ovimekanismi sulki oven. Yksi asia jäi askarruttamaan mieltäni. Jos saa surmansa Liljasta, niin onko vielä tarpeen lähettää kukkia edesmenneelle?

-Lilja

Pisteet:
Lilja: 10 + 1 (veitsi) + 1 (sinnikäs väijyntä ja tästä raportointi) + 2 (raportti) = 14
Rotta: -5 (raportti puuttuu)


07.05.2015 klo 13.01 Kauhun hetkiä Metropoliassa

Tänään Metropolian Albertinkadun toimipisteellä nähtiin Suomessa harvinaislaatuisen brutaali veriteko. Shinigami-nimiseksi palkkamurhaajaksi tunnistettu henkilö teloitti kylmästi kahden sivustakatsojan edessä Currykastikkeena tunnetun poliittisen toimijan veitsellä.

Murhaaja Shinigami kommentoi:

Muutama päivä sitten korkeammalta taholta tuli ennenkuulumaton työmääräys: eteläisessä Suomessa kuolleet olivat spontaanisti ruvenneet heräilemään takaisin eloon. Kaikki saatavilla oleva henkilöstö mobilisoitaisiin välittömästi selvittämään ja hoitamaan ongelmaa.

Suorastaan rakastettavaa. Niin kuin ei kuoleman ammattilaisilla olisi tarpeeksi tekemistä muutenkin ilman, että jotkut vielä keksivät ruveta kanta-asiakkaiksi.

Haluan nyt tehdä selväksi yhden asian. Olen shinigami eli kuolemanenkeli, en palkkamurhaaja. Minä en tapa rahasta, vaan erotan työkseni ihmisten sieluja heidän ruumiistaan, lähetän viimeiselle matkalleen, mitä ilmaisua kukin nyt haluaa käyttää.

… Ja saan siitä palkkaa, hyvä on. Mutta siinä on ero.

Joka tapauksessa, minun vastuulleni oli siis sysätty erään uudelleensyntyneen sielun lähettäminen takaisin manan majoille, ja eiväthän nämä tehtävät koskaan voi olla helppoja, eivät tietenkään. Hankalasti virastotyöaikaan sopiva aikataulu ja ihmisiä vilisevät kulkureitit. (Korkeampi taho teki muistiossaan varsin selväksi, että operaatio olisi sitten parempi pitää salassa kuolevaisilta. Herättäisi kuulemma tarpeetonta paniikkia, jos saisivat tietää, että kuolleet ovat alkaneet kävellä, eikä johtoporras halua ottaa riskiä, että joku nyt keksii aloittaa uuden uskonlahkon tämän seurauksena. Sehän tästä vielä puuttuisikin, että joku vähäsen kajahtanut piruparka keksii ryhtyä keräämään seuraajia, ja parin vuosisadan päästä käydään taas yhtä pyhää sotaa. Arvatkaa huviksenne, kenelle siitä lahtaamisesta tulee ylitöitä. Meillepä meille.)

Mutta eksyn aiheesta. Olin siis seuraillut tätä takaisin kuolevaisten keskuuteen palannutta henkilöä jo parin päivän ajan vailla tuloksia, ja oli jo korkea aika saada aikaan jotain, minkä voisi raportoida korkeammalle taholle. Saamieni seurantatietojen mukaisesti kohde kävisi lounaalla muutaman sadan metrin päässä opiskelupaikastaan, ja aika sopi näppärästi omiin aikatauluihini, ehtisin ehkä juuri likvidoida hänet ennen osastopalaveria.

Saavuin ravintolan ulkopuolelle viitisentoista minuuttia etuajassa, ja ryhdyin etsimään paikkaa, jossa voisin odottaa kohdetta herättämättä sivullisten ja ennen kaikkea kohteen itsensä huomiota. Jostain syystä korkeampi taho oli nimittäin keksinyt myös määrätä, että näitä tehtäviä suorittaessaan olisi kiellettyä piiloutua kuolevaisten katseilta yliluonnollisin keinoin. Mitä? Aivan tahallaanko ne vaikeuttavat työtämme? Kaikeksi onneksi kuitenkin kadulla oli bussipysäkki, yksi harvoja tapoja, joilla ihminen voi seisoa kadulla kenenkään kyseenalaistamatta, miksi hän seisoo siinä. Jäin odottelemaan.

Ennen pitkää kohteeni ilmaantuikin viimeiseltä aterialtaan, ja lähdin seuraamaan, pysytellen vain muutaman metrin päässä. Niin kokenut viikatteen heiluttelija kuin olenkin, vähän hermostutti: näillä toisella kierroksella olevilla sieluilla on ikävä tapa tapella vastaan, ne kun tietävät jo, mikä on edessä, kun shinigami ilmaantuu näköpiiriin. Ei ollut varaa virheisiin. Niin pian kuin pääsisin pois ylimääräisten kuolevaisten näkyviltä, olisi aika iskeä.

Seurasin kohdettani kohti tämän oppilaitosta. Matkalla en voinut olla huomaamatta pientä kauppaa, joka mainosti paintballia - ”survival games”. En viidessäsadassa vuodessakaan opi ymmärtämään kuolevaisia. Peli, jossa ammuskellaan toisia leluaseilla! Mitä ne seuraavaksi keksivät?

Olin saapunut kohteeni perässä Metropolian ovelle, ja nyt terästäydyin ja tiukensin otettani sieluveitseni kahvalla. Nyt oli aika: aikaisemman väijyntäni perusteella tiesin, että sisälle päästyä aikaa olisi vain muutama sekunti, ennen kuin kohde pääsisi luokkahuoneeseen, jossa olisi aivan liikaa kuolevaisia silmäpareja. Kuljimme ovesta sisään, ja kiihdytin askeleitani, yritin päästä lähelle kohdettani, mutta hänkin nopeutti kulkuaan. Hän astui portaikosta käytävälle ja kääntyi, ja tämä hidastuminen antoi minulle tarvitsemani sekunnin. Veitsi erotti jääräpäisen sielun ruumiista.

Mutta hidastelu oli kostautunut: käytävällä oli kaksi ihmistä, jotka olivat nähneet tekoni, sekä kolmas, jonka näkökentän avonainen ovi peitti, mutta joka voisi nähdä minut vain astumalla askeleen sivulle. Kuolevaiset tuijottivat järkyttyneinä, kun työnsin veitseni takaisin tuppeensa ja poistuin paikalta samaa reittiä, itsekseni sadatellen.

Pyhä sota. Se on nyt vain ajan kysymys.

Pisteet:
Shinigami: 10 - 4 (kaksi silminnäkijää) + 1 (ensimmäinen murha) + 1 (veitsi) + 1 (ensimmäinen murha veitsellä) + 2,5 (raportti) = 11,5
Currykastike: - 5 (raportti puuttuu)


07.05.2015 klo 11.08 Pommitusyritys Kumpulassa

Physicumissa on tänään kaikunut pommin pauke. Uhreja teko ei vaatinut, joten paikallaolijat selvisivät säikähdyksellä.


04.05.2015 klo 01.16 Vierivä hautakivi ei sammaloidu

Päivien pidetessä kaatuneitten riveissä on havaittu levotonta liikehdintää. Huolestunut Toimeksiantaja on lähettänyt joukon alaisiaan rauhoittamaan tilannetta.