Kuolinsyy: tuntematon (16.4.-28.4.) Status: Peli on päättynyt Pelaajia murhattu: 4 Tappoja: 0 Pidätyksiä: 0
Sivullisia uhreja: 4 Todistajia: 1 Silminnäkijöitä: 0

Kuolinsyy: tuntematon 16.4.-28.4.2018

Tapahtumat


26.04.2018 klo 13.20 Välähdys Arabiassa

Hanskat eivät kuitenkaaa suojaa Aineetonta palvelusta puukolta. Veriveljen havaintosarja jatkuu ilman luotettavia silminnäkijöitä.


25.04.2018 klo 13.15 Toinen hämähäkki

Toinen hämähäkki on ensimmäistä pienempi ja mahdollisesti myrkyllisempi, mutta Aineeton palvelus ei ole tainnut ensimmäisen jälkeen ottaa hanskoja käsistään lainkaan.


23.04.2018 klo 21.12 Kahdeksanjalkainen kauhistus

Hanskat suojaavat muultakin kuin kylmältä, kun Aineeton palvelus löytää repustaan kahdeksanraajaisen pahan kätyrin. Hämähäkki edustaa lajia, jota ei esiinny Suomen luonnossa. Kyseessä täytyy olla jotain yliluonnollista.


22.04.2018 klo 01.00 Veitsi heiluu Mäkelänrinteen yössä

Lempeä kevätyö on yhtä kaunis kuin kuolettavakin. Aamulenkkeilijä löytää polkunsa varrelta OGghostfacen ruumiin, jonka kanssa Veriveljen terä on päässyt tanssimaan pistävän eleganttia valssiaan. Harmaat pilvet verhoavat aamuisen taivaan.

Murhaaja kertoo:

What do you know of truth?

You stand on a stage built of your sins, your despair a diversion, your madness a sport, your very life but a trick of the light.
The fool sees more than you can conceive, and you shun him for it. You long to return to the safety of that vapid isle of ignorance whence you came.
It's gone! Slid beneath the black, smoking waves as if it never was. It never was.

You meet your friends. You laugh with them, to drown out the voices. It almost works.
You eat, you drink, but merriment eludes you. You feel someone watching, though no-one's there.
Whose eyes are those eyes? You blink. It's nothing. You're nothing.

Night falls, almost as if it were waiting for you to drop your guard. It's time to go. The crowd dwindles.
You hear the call again, how many times now? You need to visit the room next door. It's so close.
It would be easy. Just a quick peek. He won't be there anyway, or he'll be too well protected. It won't matter.

You resist. Like all things, you wish to remain. Your lizard brain struggles and grasps even when you know it's futile.
The spectators, they smile in that amused, condescending way. The puppets twitch away, you make your way home.
A twinge of hope. You pass the door with but a glance. You acclaim your free will, your triumph over the fates.

Your smile turns cold, and slides off your face. There he is, the thing you must kill, right in front of you. Unknowing.
Your stop passes by, your eyes fixed on the blood dripping from behind his face.
He stands. You stand. He walks. You walk. He stands. You cut, and cut, and cut again, no expression, no emotion.

The message remains across the concrete. You've drawn the blade, it's all done but the dying.


20.04.2018 klo 17.55 Taas veritaidetta Uudella

Uusi ylioppilastalo on osoittautunut suosituksiksi paikaksi verellä läträämiseen; jotkut voisivat jopa väittää rakennuksen olevan kirottu. Jälleen Veriveljen veitsi kaiverteli kauniita kuvioita, tällä kertaa Hiiden ruumiiseen. Paikalla oli myös yksi todistaja, joka kommentoi olleensa näkevinään veren muodostamissa kaarissa jotakin viime yön unistaan tuttua.

Murhaaja kertoo:

Shakespeare had it wrong. All the world is a stage, yes. But the men and women aren't players. They're props, masks worn by the real actors.

How one comes to terms with such a revelation, I don't know. I certainly haven't.
My Self still rails, safely confined within the suit of flesh and blood where no-one can see.
Luckily it does not trouble me overmuch. There is more blood to be spilled, before the pact is sealed and my Fate is clear.

I follow the thrum of our common pulse to a place of absence. It is a wondrous sight. Those long dead adorn the corridors.
I even think I glimpse my colleague, the one I cut but a few hours ago. His eyes have no light, like the blade on my belt.
More of the dolls arrive, players directing them to take their places in this farce. Some I thought I knew, or knew of - the stage is set.

Quiet tension and a wary atmosphere wafts in the air. The last one to arrive marks the beginning of the strange festivities.
And what a being he was. Somehow I knew he was the origin of the Voices - a gathering of the previous carriers of the blades. A Remnant.
I knew then, I had little time. The pact would be fulfilled, and I needed to have it happen on my terms, as vague as my Self had gotten.

I sensed her approach, and saw the tragedy as it would play out. I would strike the mask, and the audience would gasp.
But beyond their sight, in the cover of a small doorway, I swap my assigned weapon for the knife. The voices hum approvingly.
Their faux horror turns to real surprise at the twist of the knife, as the being behind the poor mortal's face begins to scream. The Remnant smiles.

Separation.
Division.
Loss.

For dark deeds, long prices. Be they Gods, or be they Men, or all the armies of Creation.

Uhri kertoo:

Tuli hiisi hiitolasta,
kammottujen kartanosta,
kulki kummia kujia
ihmisväen vilinöissä.

Suuntas surmapaikallensa,
räjähdyksen raunioille
tarkistamaan tuloksia,
sielujansa siivoamaan.

Astunut ei aseetonna
käytäville kammotuille,
valpas oli väijynnälle,
epäilevänä eteni.

Kohtas tutun tuonelasta,
vaarallisen vaeltajan,
huomas hyytävän hymynsä,
aikeensa jo aavisteli.

Hetkeksi kun herpaantuikin
huomionsa hyökkääjästä,
jopa veitsi välkähtikin,
terä tuikkas tulisesti.

Hiisi verta vuotavana
uhos: kuinka uskalsikin!
Sitten säntäsi sähisten
hoitamahan haavojansa.


20.04.2018 klo 17.25 Attentaatti Uudella

Kesken erään synkän killan kokouksen tapahtuu Uuden ylioppilastalon B-rapussa Hiiden toteuttama attentaatti, jossa pommiin kuolee Hinterkaifeckin kuokkavieraan lisäksi neljä sivullista, muun muassa päätuomarin inkarnaatio.

Murhaaja kertoo:

Tuli hiisi hiitolasta,
kammottujen kartanosta,
kulki kummia kujia
ihmisväen vilinöissä.

Päätti ottaa omaksensa
erään sielun erityisen,
kantaa kauas kotihinsa,
leikkikaluks lapsillensa.

Seuraili ja suunnitteli,
tuumi tuota toisen kerran:
miten osais erotella
hengen raukan ruumihista?

Keksipä kaunihin keinon,
oivan tavan oivalsikin:
ruumiin repi kappaleiksi,
poltti pieniksi päreiksi

tuolla tuonelan tulella,
hiidenväen hiilloksella,
joka kaiken korventaapi,
tulipallona turmelee.

Sielu vain jäi jälkehensä
hiidelle haettavaksi,
tuliaisiks tutuillensa
keräsi muutaman muunkin.


20.04.2018 klo 13.40 Kolmas kerta toden sanoo

Jälleen kerran sama kaunainen murhaaja ja hänen kohteensa kävivät kohtalokkaaseen tanssiinsa. 0x3C2F3E :n suonista karanneella tahmalla Veriveli loi tutkimattomia kuvioita tuttuihin kaapinoviin Uudella ylioppilastalolla.

Murhaaja kertoo:

Have you ever made a deal that you've later come to regret?

In my memory, my anger burns hot. I keep the flame close, to feel the harsh burn in my heart. An offense was made that could not be tolerated.
How do you kill that which cannot be slain? The question drove me, day and night. From ancient tomes I came to learn, it is a false question.
Yes, everything dies. All you need is the right tool... and the willingness to pay the price. I had the will, if not the knowledge of the consequences.

I see in my dreams the blades. The box came from beyond the sea, they said, knives with an edge sharp like you would not believe, the metal drawing the eye into strange reflections.
I know not what sea they spoke of. Such creations are not spoken of in man's tongues, let alone built by mortal men. They speak of terrible deeds and long prices.
They speak, yes. In dreams, in memories. Lately, even in my waking hours, I can hear their twisting voice. It drains me of my hate, yet fills me with purpose.

I once considered myself civilized, honourable. A righteous Self of our more enlightened age. Yet instinct is more powerful still, when in the presence of the mighty.
I may not remember why they must die, those dolls in the shape of men, doppelgängers and harbingers of decay. But die they must.
I follow him day and night. The thing under the skin of my colleague walks these halls as if it belongs, yet always with a wary eye over a shoulder. It knows.

Experiment follows experiment. Poisons and venoms that should kill in moments do nothing. Ingested toxins from the foulest pits incite no reaction.
It has an instinct of its own, one of prey and predator alike, avoiding the craftiest traps. Many a time it makes the choice to turn from the path given just in time. The laughter of Fate.
Finally, a confrontation. A silent, empty room - it knows but does not, some hesitation left over from my old friend makes it yet pretend rather than turn the walls red in claw and fang.

My own hesitation is short and easily overcome. It wasn't meant to be like this, but the voice is clear now. I draw the blade, and the light in the room dims in response.
The strike is effortless, as the blade draws my hand forward. The cut is not a cut, it is the essence, the concept of severing. The end of all things.

A red smile crosses my face, some last gasp of my hatred given form, fading as soon as it came. Time to clean up.

Uhri kertoo:

Minulla ei ole nimeä. Minulla on tunnus.
Nimillä on unelmia; tunnuksilla on tehtävä. Kun nimi kuolee, hänet haudataan, häntä muistetaan ja nimi kaiverretaan kiveen jotta se ei unohtuisi; kun minä kuolin, tunnukseni poistettiin tietokannasta.

Päivä oli kirkas ja aurinko poltti silmiä. Ajatukseni oli selkeä. Olin jo varma siitä, millainen olento minua seurasi: yöeläin, hiljainen saalistaja, peto. Tiesin myös, että hän olisi tälläkin hetkellä perässäni.
En kuitenkaan ollut varautunut hänen nopeuteensa.

Tämä rakennus oli minulle tuttu. Narisevat portaat, auringonhaalistamat vaaleat maalit, anakroninen kiiltävänkrominen hissi. Astuin sisään ulko-ovesta, jonka rautainen kehys työnsi vastaan tutulla painolla.
Oven takaa oli kuitenkin jotain, mitä en osannut odottaa. Katseeni seurasi käytävää aivan sen päätyyn saakka. Syvänmustaan takkiin oli pukeutunut ihmishahmo, joka ei kuitenkaan ollut aivan ihminen. Hänen kasvoista oli vaikea saada hyvää kuvaa. Niissä oli jotain, mitä mieli ei halunnut käsittää. Kuitenkin ne olivat juuri ne, jotka olin kuvitellut. Hän! Miten hän pystyi olemaan jo täällä?

Hän ei ollut vielä valmis iskemään, vaan teeskenteli, ettei tuntenut minua. Epäröin murtosekunnin, mutta päätin vastavuoroisesti teeskennellä, etten tuntenut häntä. Ase painoi raskaana taskussani. Askeleet kumisivat käsittämättömän lujaa tyhjällä käytävällä. Yhteisen hissimatkan aikana vaihdoimme pari sanaa kuin mykistääksemme tunnelman painostavuuden. Hän tiesi; minä tiesin; hän tiesi, että minä tiesin. Tulimme huoneeseen: umpikuja. Yhteinen matkamme tulisi päättymään tänne.

Sydän löi. Otin esiin aseeni; hän sivalsi tikarillaan. Minä ammuin ohi mutta nopealla liikkeellään hän oli jo aukaissut valtimoni. Sydän löi uudestaan. Taistelu oli ohi ja hän oli voittanut. Mieleni pyyhkiytyi puhtaaksi ja pimeys peitti näkökenttäni.

Myöhemmin samana iltana tietokannasta poistettiin rivi. Minun rivini.
Yöllä sen tilalla oli jo toinen.


19.04.2018 klo 17.37 Vainoaja vainoaa?

Toistamiseen hengissä selvinnyt kohde kertoo:

Ilta-aurinko oli hiilloksen punainen poistuessani rakennuksesta. Ulkona minua odotti jo toinen samanlainen isku - tällä kertaa juomapullooni. Viemärin ritilä sihisi hävittäessäni turmellun nesteen.
Kuva saalistajastani tarkentui. Hän saalistaa yksin. Hän haluaisi toimia suoremmin, mutta hillitsee itsensä. Kuri ja maltillisuus leimaavat hänen toimintaansa. En tulisi saamaan häntä helpolla kiinni.
Vetäydyin miettimään jatkotoimenpiteitä.


17.04.2018 klo 18.10 Synkkiä voimia Kumpulassa

Hengissä selvinnyt kohde kertoo:

Taivas betonikolossin yllä oli harmaa kuin kohiseva kuvaputkitelevision ruutu. Monumentaalisen rakennuksen takaa taivaasta näkyi vain kapea kaistale.
Tämä rakennus sulki sisäänsä pahoja voimia; voimia, joiden olemassaolosta vaietaan.
Pyöräni heistä yksi oli jo löytänyt, ja merkinnyt kypärääni oman tunnuksensa: tahra hopeanharmaata ainetta, melkein hajutonta, mutta tarpeeksi vahvaa tappamaan kymmenen aikuista miestä - 'Aine 34', kuten me sitä kutsumme.
Tätä ei kuitenkaan ollut tarkoitettu tappamaan. Tämä oli vasta uhkaus. Ensi kerralla ainakin toinen meistä kuolisi.
Puhdistin kypäräni ja jatkoin tehtävää.


16.04.2018 klo 00.00 ???

Pääkaupunkiseudulla on viime aikoina tavattu outoja ilmöitä kuten pölypilviä, lämpimiä päiviä ja puheluita tuntemattomista numeroista. Kuka tai mikä on tämän takana, vai löytyykö tähän luonnollinen selitys?