Syysturnaus 2018 (1.10.-20.10.) Status: Peli käynnissä Pelaajia murhattu: 13 Tappoja: 0 Pidätyksiä: 2
Sivullisia uhreja: 0 Todistajia: 0 Silminnäkijöitä: 4

Syysturnaus 2018 1.10.-20.10.2018

Tapahtumat


15.10.2018 klo 15.00 Portaat kadotukseen

Tappava lisko iskee jälleen, kun Veera Ala-Heikkilä, alias V. Kugler löytyy kuolleena kotirapustaan. Kylmäverisen tappajan teolle ei löydy todistajia.

Murhaaja kertoo
Rappukäytävä noin kello 15:
Tämän kohteen kanssa ei mene hyvin, hän on liian epäileväinen. Seurasin jo kohdetta ympäri kaupungin, mutta koskaan ei tullut tilaisuutta. siispä päätin ottaa järeät aseet käyttöön ennen kuin on liian myöhäistä. Menin odottamaan kohteen kotiovelle raportoituun kotiinsaapumisaikaan. Kohde oli kuitenkin myöhässä, ja meinasin jo luovuttaa. Kohde kuitenkin saapui kun olin juuri poistumassa paikalta, ja seurasi tulitaistelu, jonka onnekseni voitin.


15.10.2018 klo 13.45 Viimeinen linjanylitys

Etsivä L jatkaa puhdistustoimia pidättämällä Johannes "Makia veli" Järvisalon, lopullisesti. Luotisade huuhtoi uhrin politiikan kentältä Neljännen Linjan Lidlissä. Epäsuosiota nauttivat vakoojat nukkuvat yönsä tapahtunen jälkeen yhä levottomammin.
Yksikään siviili ei joutunut traumatisoitumaan voimankäytön todistamisesta.

Etsivä kertoo:

Politics have no relation to morals. 

Ulkovaltojen agentit eivät ole työssäni pahinta. Pahimpia ovat sisäiset ongelmat, varsinkin sellaiset, jotka ovat ottaneet vaikutteita ulkoa ja vääntäneet niitä omaan muottiinsa sopiviksi.

Edellisen kohteeni ikävästi menehdyttyä vastustaessaan pidätystä sain tiukat ohjeet voimankäytöstä seuraavaa tehtävää varten. Ampua saisi vain itsepuolustukseksi. Avukseni kohteen taltuttamiseen sain myös poliisikoira Luodin. Lähdin siis yhdessä Luodin kanssa kohteen tapaamissalin ovelle.

...ikävä kyllä Tiedustelu vuotaa kuin seula. Eihän hän väijytykseemme kävellyt, oli lienee saanut vinkin ystäviltään tai nähnyt erään kollegani oven lähellä passissa. No, eipähän ole minun vikani, ja Luotikin pääsi lenkille. Kävin hankkimassa sopivia varusteita kaupasta näin keskustassa ollessani kun puhelimeni piippasi - kohde olikin nähty linnoittautumassa asuntoonsa, mutta puhelinkuuntelun perusteella aikoisi käydä vielä viereisessä kaupassa hankkimassa piiritysmuonaa. Viimeinen tilaisuus oli tässä, ja olin ainoa agentti lähimailla.

Sinne siis, kauppakassien kanssa. Jätin Luodin passiin ulkopuolelle, kun kävelin itse kauppaan kohteeni perässä. Odotin hetken, että kantamukset hänen käsissään hidastaisivat reaktioita ja sivullisuhreilta vältyttäisiin. "Antautukaa." Reaktionopeudesta päätellen kyseessä oli koulutettu tappaja. Nopea, muttei tarpeeksi nopea.

Poistuessani kaupasta katsoin Luotia. Hänen virnistyksensä vaikutti jokseenkin verenhimoiselta, kuin hän tietäisi mitä kaupassa oli tapahtunut. Ehkä partnerissani oli sittenkin sama vaisto, joka kerta kerran jälkeen jätti pidätettäväni makaamaan kadulle verilammikkoon. Vihellellen poimin kauppakassini ja astelin kohti kotia.


14.10.2018 klo 20.00 Pidätys peliluolassa

Oligarkki Hans Igor Häggström pidätetään Uudella Ylioppilastalolla kesken korttipelin. Kelmin kuolemasta kunnia kuuluu Etsivä L:lle.

Etsivä kertoo:
Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Sipilältä tuli käsky, että kaikki joukot on liikekannallepantava...

"On siis päätetty vastata tuleen tulella. Teidän yksikkönne tehtävänä on etsiä ja pidättää maassamme toimivat vieraat agentit ennenkuin tämä juttu räjähtää silmille. Jos eivät usko hyvällä, niin teillä on täysi oikeus käyttää letaalia voimaa valtuuksienne rajoissa..."

Puhetta riittää. Yksikkö aktivoitiin jo viikko sitten ja silti mitään tietoja ei ole saapunut ylhäältä. Uutisissa raportoidaan lisää veritekoja harva se päivä, ja täällä sitä pyöritellään peukaloja toimistossa. Pahinta on, että suurin osa kaiken kaaoksen arkkitehdeistä kävelee hienostoillallisilleen hymy kasvoillaan, luottaen todisteiden puutteeseen. Suojautuvat lain taakse yhtäällä samalla kuin rikkovat sen pyhimpiä periaatteita toisaalla.

Eipä sitä ihminen jaksa loputtomiin katsella. Eikä tämä tilanne tästä ole paremmaksikaan menossa jos ei verenvuodatusta pysäytetä.

Viimein saapuu viesti päämajasta. Tiedustelu on varmistanut kytköksen erään diplomaattisen avustajan ja itäblokin organisoiman poliittisen väkivallan välille. On aika ladata ase, asetella virkamerkki sopivan vaikeasti luettavaan kulmaan, kiinnittää bodycam rintaan niin että sen voi 'vahingossa' ohjata sivuun ratkaisevalla hetkellä ja 'pidättää' tämä lainsuojaton.

Kävelen kohti nilkin pöytää hänen sivustaan, osoittaen hymyni hänen seuralaisilleen. Kerrankin se on aito. "Herra Igor?" Taputan hänen olalleen. Hän kääntyy tuijottamaan revolverini piippua. "Antautukaa."

Laukaus on nopea, muistan käännähtää hieman varmistaen kameralle huonon kulman. Nostan hattua toisille pöydässä istujille ja kävelen pois, tapaillen tuttua sävelmää. Ulkona syksyn pimeys peittää kaupunkia, mutta nyt sen turvissa hiippailevat tuntevat selkäpiissään, kuinka kaupunki ei enää tule olemaan heille turvallinen.

Uhri kertoo
Pitkästä soluttautumisesta huolimatta etsivä lopulta löysi Igorin, ja
teloitti hänet keskelle hölmistynyttä uhkapeliluolaa.

Venäläinen alamaailma joutuu nyt etsimään uuden välikäden Helsingin
veritekoja hoitamaan.


12.10.2018 klo 12.10 Salamurha urheilukeskuksessa

Emil "Lime" Amnell ei pääse kiipeämään pakoon, kun tahmanäppinen Gecko Geek ampuu tämän Tapanilan urheilukeskuksessa. Kylmäveriselle murhalle ei löydy todistajia.

Murhaaja kertoo:

Alusta asti oli selvää, että minun täytyi murhata kohteeni kiipeilyhallissa. Niin sen oli tapahduttava; mehän tunsimme toisemme lajin kautta, olimme kiipeilleet yhdessä joskus vuosia sitten. Eikö olisikin täydellistä, jos viimeiset asiat, mitä hänen silmänsä näkevät elämän kadotessa niistä, olisivat kiipeilyotteet, jotka sulautuisivat yhdeksi värilliseksi massaksi hänen näkökentässään, sekä vanhan kiipeilytutun loimuava katse?

Aamupäivällä ilma oli aavemaisen sumuinen. Juuri sopiva ilma murhaamiseen siis. Istuin autossa Tapanilan urheilukeskuksen edessä ja tuijotin kelloa, jonka minuutit matelivat hitaasti eteenpäin kohti keskipäivää. Olin saanut tietää kohteeni tulevan silloin kiipeämään. Ihmisiä käveli silloin tällöin puolityhjällä parkkipaikalla autoni ohitse täysin tietämättöminä murhasta, jonka aioin pian suorittaa. Kello löi 12. Jännitys puristi rintaani ja sormeni hapuilivat itsestään taskussani olevan pistoolin liipaisinta, kiertyivät aseen ympärille. Tämä olisi ensimmäinen murhani. Hetken kuluttua näin hänet: hän ajoi pyörällä kohti hallin ovea ja pysäköi kulkuneuvonsa telineeseen. Silloin suunnitelmani muuttui. Halusin murhata hänet hallin sisällä mutta sinä hetkenä tajusin, että sisällä kohteeni saattoi hyvinkin olla muiden kiipeilijöiden ympäröimä. En voinut laskea sen varaan onnistumistani. Niin, murha oli suoritettava nyt tai ei koskaan, jos halusin välttyä ylimääräisiltä silmäpareilta. Hyppäsin ulos autosta enkä aikaillut hetkeäkään. Pari laukausta, ja kohteeni veri valui rakennuksen tiiliseinää pitkin märkää asfalttia kohti. Muistan yhä hänen kauhistuneen ilmeensä hänen tajutessaan, kenen luoti juuri lävisti hänen kehonsa.

Murhaaja: murha 10p +
Uhri: puuttuva raportti -5p = 0p


11.10.2018 klo 16.35 Vallilassa vipeltää

Vallilan kirjaston lukurauhaa häirittiin tänään Suvi "Salkunkantaja" Nurmen kaatuessa suu vaahdoten lattialle lainattuaan muutamia kirjoja. Miten kirjojen väliin oli päätynyt erittäin myrkyllisiä hämähäkkejä on vielä epäselvää, mutta päivystävä dosentti muistuttaa että kyseiset hämähäkit eivät kuulu Suomen kantaeläimistöön eikä ole vaaraa että ne alkaisivat pesiä pysyvämmin Suomen kirjastoissa.

Kokeellista araknologiaa oli huhujen mukaan suorittanut Tappava Lisko. Mitä ilmeisemmin myös tappavien eläinten tulee laajentaa ulos ydinosaamisalueiltaan.

Murhaaja kertoo:
Myrkkyhämähäkit kirjastossa noin 16.30:
Suoritettuani onnistuneesti edellisen kohteeni tapon sain uudeksi kohteeksi henkilön, jonka varoitettiin olevan kokenut tappaja (LL Suvi Nurmi), niinpä suora ampuminen ei käynyt kyseeseen. Tiedustelutieto kuitenkin kertoi tarkalleen mitkä kirjat kohde aikoi lainata Vallilan kirjastosta noin kello 16. Suuntasin siis päiväni toiseen kirjastoon noin 15.45, ja houkuttelin kirjojen väliin pari erittäin myrkyllistä hämähäkkiä. Koska oltiin julkisella alueella en halunnut sivullisille sattuvan mitään, joten jäin lähettyville lukemaan kirjastosta satunnaisesti valitsemaani kirjaa. Kohde oli myöhässä ja meinasin jo purkaa ansan, kun se saapuikin paikale noin 16.30. Kohde oli selvästi epäileväinen ja kiersi kirjaston tarkasti ennnen kohdekirjojensa luo menemistä, josa hän lopulta keräsi kirjat mukaansa ja lähti niitä lainaamaan. Viimeksi kun näin kirjat kohteeni oli juuri laittamassa niitä laukkuunsa. Noin Viisi minuuttia myöhemmin tiedustelijani kertoivat tapon onnistuneen.

Uhri kertoo:

Kun kuulin rakkaan fratelloni valitettavasta poismenosta, olin luonnollisesti surun murtama. Päätin lähteä henkilökohtaisesti Helsinkiin tunnistamaan ruumiin ja hakemaan Giulion jälkeensä jättämiä maallisen omaisuuden rippeitä. Toki ne olisi voitu lähettää minulle Italiaankin, mutta kyllähän sitä rakkaan veljen vuoksi voi matkustaa vaikka maailman ääriin. 

Olin saanut veljeltäni ennen hänen kuolemaansa viestin, että jos hänelle tapahtuisi jotakin hänen toimeksiannollaan pohjoisessa, löytäisin hänen henkilökohtaisten tiliensä tiedot ja muun tarpeellisen informaation erään kirjan välistä, jonka hän oli piilottanut varmuuden vuoksi pieneen kirjastoon Helsingissä. Niin tyypillistä Giuliota! Hän rakasti kirjoja. Hänestä olisi varmasti tullut kirjallisuudentutkija, ellei sukumme olisi edellyttänyt toisenlaista uravalintaa. 

Astun empien vaatimattoman näköiseen, valkoiseen rakennukseen, joka sijaitsee hieman syrjässä tämän mitättömän pienen kaupungin keskustasta. Löydän Giulion mainitseman kirjan perimmäisestä hyllystä aivan kirjaston takaosasta. Kas niin. Vihdoin hänenkin osuutensa isämme perinnöstä olisi vain muutaman napinpainalluksen päässä. Kirjan väliin hän on piilottanut selvästi jotakin. Odotan saavani käteeni tilitiedot sisältävän paperilappusen, tallelokeron avaimen tai ehkäpä nykyaikaisemman muistikortin, mutta kädelleni tipahtaakin elävä hämähäkki. 

Sciocchezza! Päästä kauhistuneen älähdyksen kirjaston hiljaisuussäännöistä piittaamatta ja ravistan kättäni, mutta otus on iskenyt hampaansa lihaani heti päästyään kosketuksiin ihoni kanssa. Se ei ole mikään vaaraton pohjolan asukki, ei sinne päinkään. Tunnistan tuon lajin. Giulio kasvatti niitä tyylikkäimpiä tappokeikkojaan varten omassa terraariossaan.

Hän on aavistanut aikeeni jo kauan sitten. Tämä on kosto. Kiroan hyväuskoisuuttani, kun kouristukset alkavat, ja vajoan koristen lattialle. Ympärilleni alkaa kerääntyä paikallisia, he ihmettelevät saamaani kohtausta ja ryhtyvät oudolla kielellään ilmeisesti spekuloimaan, kannattaisiko tilata ambulanssi. Liian myöhäistä, mietin katkerana. Viimeiseksi ennen katseeni lopullista hämärtymistä näen, kuinka hämähäkki kipittää lattialla piiloon kirjaston kauhu-hyllyn alle.

Murhaaja: murha 10p + tyyli 1p + altavastaaja 6p + raportti 1p + jatkuvuus 0.5p = 18.5p
Uhri: raportti


11.10.2018 klo 14.22 Yhteisymmärryksen riemuvoitto

Eskaloituvan tilanteen rauhoittamiseksi käydään neuvotteluja, mutta asenteet pysyvät kovina, eikä tuloksia saada. Tappava lisko päättää keskustelun sujuvoittamiseksi eliminoida vastapuolen neuvottelijan Mira-Pauliina ”Jartsa” Puhakan.

Murhaaja kertoo:

Tappolaukaus Arabian lähistöllä 14.22:
Kohteeni Mira-Pauliina oli ilmoittanut käyvänsä arabian kirjastossa klo 14, joten menin odottamaan kirjastoon noin klo 13. Kello 14.05 sain kuitenkin uutta tiedustelutietoa jonka mukaan kohteeni ei ollu sittenkään tulossa kirjastoon, vaan lähtemässä läheiseltä bussipysäkiltä muualle. Kiiruhdn siis bussipysäkille, mutta kohteeni ei ollut siellä. Arvoin mitä reittiä kohteeni tulisi bussipysäksille ja aloin kävelemään sitä takas, puhumalla samalla kovahkoon ääneen puhelimessa ei kenenkään kanssa, kun ohitin kohteeni, kuvittelin että jouduin puhelinkeskustelusta johtuen kääntymään takasin, ja seurasin kohdettani kunnes silminnäkijöitä ei ollut, ja ammuin häntä selkään

Murhaaja: murha 10p + raportti 1p + jatkuvuus 0.5p = 11.5p
Uhri: puuttuva raportti -5p = 0p


09.10.2018 klo 23.07 Maunulan Laukaukset kajahtavat

Maunulassa kajahtaa jälleen kun suurvaltadiplomatia kiristyy äärimmilleen. Kuitenkaan yhtään silminnäkijää ei ollut teolle jossa isäntävaltio väittää venäläiskytköksisen von Standertskjöldin ampuneen useita laukauksia kohti tunnettua diplomaattia, Simo "Quisling" Lehtistä kuolettavin seurauksin. Huhuja yleisen kertausharjoituksen alkamisesta liikkuu.

Uhri kertoo:

The worst foe of those of us in the Great Game is, as always, sentiment.

No matter which side you happen to be on during any particular day, if you've learned to live and prosper with the changing tides, you'll have associates and, shall I say, friends in every camp.

This time, when I was given my new list of targets, I knew I'd been unlucky in this sense. Those I could see were people I'd rather have survived the latest bout of hostility. Still, the aims of the State are higher than my own, and Duty is stronger than Honour. But sentiment catches the worst of us. I decided to make my preparations well and take my time, giving these people the opportunity to get their affairs in order.

As I was heading to yet another of those interminable meetings, I happened to spot von Standertskjöld standing around in a place I knew he had no business at. No official business, that is. One of the people I'd identified as a foreign actor was currently in a room just beyond the hallway where we met. I knew I should've left well alone, but I decided to hang around to observe. I struck up a conversation with Standertskjöld, directing his attention away and allowing his target to slip away in time. I said my farewells, went after the target and gave her a picture of her shadow with a stern warning - remain with allies at all times, and shoot first before asking questions if she saw this man.

Later on, in the meeting, both her and him were there. Tension was high - she was still careless and without defense. I hovered around the room protectively until my own associates had to drag me off to the side room to exchange documents, at which point I could barely register the silenced whisper of a gunshot. I shook my head - there was nothing more I could do. C'est la vie.

My information was updated soon afterwards, with her out of the way I had another person of interest. This one very close to my own heart. Another target I would not easily wish to cross. It was suspicious, by now, what I was being asked to do - most handlers are smart enough to have a gauge on what to ask of their charge. I was being tested.

That evening, my love asked me to come home. We exchanged messages as I travelled, idle chatter - I could tell she was nervous. I made good time, worried for her, not for myself.

As I rounded a corner to an empty street, her last message arrived. "My love, it hurts"

I knew then. As the cold feeling of betrayal sunk into my gut, I grasped for my pistol. The first burst of lead struck me right over the hipbone. It wouldn't be the last.

From the ground, the last thing I saw was a figure, all in black, with enough firepower to destroy a tank. At least they were taking me seriously, backhanded compliment as it was. My thoughts turned to the apartment, just a few steps away. They'd hurt her, and though I wasn't there to see it, they would pay the price. The Game is more than naked ambition, it is a community. And it has its ways of looking after their own.

I coughed blood on the pavement, grimacing. This wasn't over.

Murhaaja: pisteet piilotettu
Uhri: raportti 2.5p + jatkuvuus 0.5p = 3p


09.10.2018 klo 16.50 Palveluksen tulikaste

Kulisseissa kuohuu jälleen, kun Cajsasta raportoidaan turmiollisesta tulituksesta. Tietyt piirit väittävät von Standertskjöldin tehneen vain Aineettoman Palveluksen koko diplomatian kentälle. Historiallisella tapahtumalla ei valitettavasti ollut silminnäkijöitä.

Uhri kertoo:

Erittäin salainen

Aihe: Raportti onnistuneesta kuolemasta 8.10
Lähettäjä: Aineeton Palvelus

Alter Egon kertsi klo 1700. Ehkä.

Kiiltävä vesipyssy, suoraan selustasta, kuten kunnon vakooja. Sugapliut!

Dasvidanja, nasha lyubimaya strana. Mozhet byt', my mozhem vstretit'sya v adu, von Standertskjöld !

Murhaaja: pisteet piilotettu
Uhri: raportti 1.5p + teemanmukaisuus 0.5p = 2p


06.10.2018 klo 20.00 Tulitaistelua kalman korvessa

Vallan suonet risteävät Malmin hautausmaalla lisätehtävän merkeissä. Pimeän taivaan alla kaivetaan uusia hautoja, ja vanhoista paljastuu salattuja viestejä.

Tappava lisko kertoo:

Kävin lauantaina 20.15-22 Malmin hautausmaalla tehtävällä etsimässä kohteet ja tappamassa ystävät. Sää oli hyvä, ja löysin kaikki kohteet. Yhtä ystävää jouduin seuraamaan yli 30 min. Lopulta seuraamani ystävä törmäsi toiseen ja kääntyi kulkemaan takaisin. Odotin heitä puun takana kunnes olivat ihan lähellä ja tainnutin hänet. Tällä tapaa sain kolmannen ja viimeisen numeron jonka tarvitsin.

Pisteytys

Tappava lisko: rastit 7,5p + ystävät 6p + raportti 0,5p = 14p
Quisling: rastit 10p + ystävät 9p = 19p
Makia veli: rastit 8p + ystävät 3p = 11p
Gecko Geek: rastit 10p + ystävät 3p = 13p
Jartsa: rastit 10p + ystävä 3p = 13p
Helinä: rastit 2p = 2p


05.10.2018 klo 13.00 Häikäilemätöntä väkivaltaa Kumpulassa.

Kansainvälisen vakoilukoneiston keskellä kukaan ei ole turvassa, kun jopa Viaton uhri puukotetaan Kumpulan kampuksen parkkipaikalle. Suurvallat syyttelevät teosta toisiaan, mutta luotettava lähde antaa ymmärtää teon ollen Quislingin käsialaa.

Murhaaja kertoo:

Most of the job is watching and waiting. Luckily indoors, in this case. Snatch some free lunch on the way, of course only to add to the cover story.

People start flowing out of the crowded room, their meeting over. The target is one of the last to leave, and I stand, brushing crumbs off my jacket.

When tailing someone, it's important not to remain too close. And with the parking spaces outside so quiet and empty, it'd be rather easy for him to get suspicious of me. Yet I must get close for the knife to work. Fortunately, I know where he's going, and it's my home turf. I take a quick right, make my way past some cars and slip on to the path just as he rounds the corner. A quick check to make sure nobody's around, two steps to catch up and a thrust, lowering the body to the ground with the other hand.

I take the envelope he was holding underneath his coat. His Majesty will appreciate this.

-Quisling

Murhaaja: murha 10p + ensimmäinen puukotus 1p + tyyli 1p + raportti 2p + jatkuvuus 0.5p = 14.5p
Uhri: puuttuva raportti -5p = 0p


04.10.2018 klo 21.52 Myrkytettyä maitoa, Komisario Palmu

Ystävät osoittautuvat vähemmän luotettaviksi kun Kuisma kaatuu nopeasti vaikuttavan hermomyrkyn vaikutuksesta kotonaan. Virkavalta epäilee syyksi maitopurkkia jonka pinnalta on löydetty jäämiä myrkystä joka on kielletty useissa kansainvälisissä sopimuksissa, mutta virallisen tiedotuksen mukaan yhteyttä Englannin viimeaikaisin tapahtumiin ei ole todistettavissa. Tiedostusvälineiden haastattelema sivullinen von Standertskjöld pitää tapausta todella outona eikä tajua miten näin olisi voinut päästä tapahtumaan.

Uhri kertoo:

Kesä oli kuuma. Näivetyin kuin rusinaksi, käteni eivät liikkuneet, eivät jalkani, makasin vain jossain ja lattiakin hohkasi kuumuutta poskilleni. En enää ollut varma, elinkö vai olinko kuollut.

Vähitellen alkoi tuulla. Kun ensimmäisen kerran huomasin viileyden tunteen paljoissa jaloissani, se tuntui niin hyvältä, tuskin saatoin uskoa. Mietin myös, että ehkä olinkin kuollut ja tämä oli jokin toinen elämisen taso. Minua ei oikeastaan kiinnostanut pohtia asiaa tarkemmin, ainoastaan heittäytyä sitä tuulta vastaan ja antaa sen yrittää repiä hiukseni juurineen päästäni. Olin vasta havahtunut, silmäni vasta näkivät, sormeni vasta tunsivat, kaikki oli uutta ja ihmeellistä ja kaunista. Siksi tämä onkin niin väärin.

Viipyilin siinä syksyn tunteessa, sateessa ja tuulessa ja eksyin siihen, kuin sumuun aamuyönä jonkun tyynen järven pinnalla ja hukuin siihen. Luulin, että onnellisuuteni ja elämäni vain jatkuu, en ajatellutkaan loppua. Kaikkihan oli vasta alkanut! Lehdet vasta hiukan kastuneet ruskaan. Siksi tämä onkin niin väärin.

Murhaaja: pisteet piilotettu
Uhri: raportti 2p = 2p


04.10.2018 klo 11.25 Kylmää verta kahvihuoneella

Tappava lisko ammutaan ikihorrokseen Exactumin kahvihuoneella. Kaksi silminnäkijää vannovat tekijäksi von Standertskjöldiä. Virkavalta aloittaa tapauksesta esitutkinnan.

Uhri kertoo

Seurattuani epäonnistuneesti toista kohdettani useamman tunnin keskiviikkona päätin yrittää toista kohdettani.

Kohteen von Standertskjöld oli kertonut tulevansa Kumpulaan kello 11 jälkeen ja hakevansa kahvihuoneesta kahvia. Olin siten päättänyt myrkyttää hänen kahvikuppinsa. Mutkia tuli kuitenkin matkaan, koska kuppi ei ollut kahvihuoneessa, ja ilmeisesti hänen pöytänsä ei ollutkaan kulmassa, joten en sieltäkään löytänyt kuppia, pöytä oli keskellä reunassa.

Minulla oli joitain kohteen kamoja, jotka minun piti palauttaa hänelle, joten sovin tapaamisen, ja menin tapaamaan häntä. Katsoin paikalla olevan 3 ihmistä, joten en suorittanut silloin murhaa, mutta heti yhden poistuttua näkökentästä minut ammuttiin. Olin ilmeisesti hänenkin kohde. Kuolin siis kahden silminnäkiän nähdessä, joista toista ampujani ei itse huomannut.

Murhaaja: pisteet piilotettu
Uhri: raportti 1p = 1p


03.10.2018 klo 16.10 Salkku vaihtaa omistajaa

Salkunkantaja löytyy ammuttuna Päärakennuksen käytävältä. Siniverisen von Standertskjödin kerrotaan liikkuneen rakennuksen lähistöllä murhan aikoihin merkillinen salkku kädessään.

Uhri kertoo:
Olen saanut hankittua illaksi lennon Fiumincinoon. Vaikka toimeksiantoja olisi vielä jäljellä, en aio jäädä tähän pimeään ja kolkkoon maahan enää yhdeksikään yöksi. Häikäilemätön Gianluigi saisi yllättyä, kun palaisin reissultani hiukan odotettua aiemmin. Sitten katsottaisiin, kummalla olisi enemmän rahkeita astua isän saappaisiin.

Palkkio edellisen päivän onnistuneesta myrkytyksestä odottaa minua salkussa, joka on viestin mukaan jätetty minua varten kaupungin vanhan yliopistorakennuksen vähän käytettyyn neljänteen kerrokseen. Lähden hakemaan salkkua rutiininomaisesti, ajattelematta sen kummemmin. Ehtisin hyvin ennen lentoani.

Ilahdun huomatessani, että yliopistorakennuksessa on sentään tyyliä ja ajan patinaa. Ehkä tämä maa ei olekaan täysin toivoton. Neljännessä kerroksessa on autiota, niin kuin pitikin. Ehkä liiankin autiota. Vasta, kun askeleeni kaikuvat tyhjällä käytävällä, pahaenteinen tunne valtaa minut. Mitään salkkua ei ole. Tämä on ansa.

Kuulen kaksi juoksuaskelta takaani ja aika tuntuu hidastuvan. Käännähtäessäni näen vain pistoolia pitelevän käden. Saan oman aseeni vedettyä, mutta siinä vaiheessa ensimmäinen luoti on jo pirstonut reiteni ja romahdan lattialle ennen kuin ehdin ampua tuntematonta hyökkääjää. Toinen laukaus kajahtaa, ja vajoan pimeyteen. Gianluigi, te reagirò!

Murhaaja: pisteet piilotettu
Uhri: raportti 2p + jatkuvuus 0.5p = 2.5p


03.10.2018 klo 15.05 Verta lounaspöydässä

Von Standertskjöld maustaa teensä verellä ravintola Nepal Chulossa. Lisämausteet puristetaan happamasta Limestä kahden kauhistuneen silminnäkijän silmien edessä.

Uhri kertoo:

Luulin olevani turvassa

Olin menossa syömään lounasta yhtenä keskiviikkona minun lempi nepalilaiseen ravintolaan. Halusin syödä kunnolla, sillä olin menossa Limeksen Approihin. Lähdin iltapäivällä kotoa ovesta ulos käsi takin taskussa vesipistooli kädessä, sillä en tiennyt kuka voisi hyökätä kimppuuni missä ja milloin. Olin valppaana rappukäytävässä, koska olin kuullut sen olevan tavallinen paikka saada surmansa, mutta kukaan ei ollut odottamassa minua. Rentouduin hieman, kun pääsi kadulle, koska se oli täynnä ihmisiä ja sen takia kukaan ei pystyisi murhaamaan minua siellä. Kävelin kaduilla ja tarkkailin muita ihmisiä. Kukaan ei näyttänyt epäilyttävältä.

Ravintolan sisäänkäynnillä ei ollut ketään ja eikä sen läheisyydessä näkynyt ketään epäilyttävää. Päästyäni sisään tervehdin tarjoilijaa, joka näyttää olevan aina töissä, ja istuin alas sohvapaikalle. Huomasin heti kaksi muuta asiakasta, jotka olivat syömässä. Ensimmäinen heistä oli keski-ikäinen mies, joka istui rauhassa ja nautti ruoastaan. Toinen heistä oli nuorempi mies. Hän näytti olevan noin 20-vuotias, mikä yllätti minut, sillä en usein näe nuorempia ihmisiä juuri tässä ravintolassa. Sain tunteen, että hänellä voisi olla toinenkin syy tulla kyseiseen ravintolaan juuri silloin. Toisaalta hän ei näyttänyt olevan yhtään kiinnostunut minusta ja eikä katsonut minua päin kertaakaan. Hän oli muutenkin keskittynyt ruokaansa ja puhelimeensa. Saadessani tilaamani ruokani unohdin nuoremman miehen ja aloitin syömisen. Kun luin puhelimesta saamani viestejä samalla kun söin, en huomannut nuoren miehen nousevan paikaltaan ja kävelevän minun luokseni. Huomasin hänen läheisyyden vasta silloin, kun hän osui vesipistoolillaan rintaani.

Murhaaja: pisteet piilotettu
Uhri: raportti 1.5p = 1.5p


03.10.2018 klo 01.50 Myrkyllinen purema pimeässä yössä

Tänä yönä sammuu valojen lisäksi myös elon liekki Igorin silmistä. Uuden ylioppilastalon lattialle valahtaneen ruumiin seasta kömpii esiin Quislingin kahdeksanjalkainen lemmikki.

Murhaaja kertoo:

Evening.

The meeting drags on, deep into the night. Smiling faces, cigarette smoke and fine wine - the ingredients out of which the fates of nations are formed. I keep one eye on the proceedings, and another on my colleagues. Some of those present know that things have devolved too far to be fixed by words alone. The big players are moving behind the scenes, and anyone here could have been tasked with using extrordinary measures to advance their agenda.

Kind of like myself.

The person I keep the closest watch on sits next to me at the table, ostensibly an ally. The seemingly unassuming Eastern diplomat is, according to intel, the spy tagged Igor in the files. I can't act openly here, the tension is too high among those present. But luckily, he remains at the table as most others retire for the night, allowing me to slip my little pet in the sleeve of his carelessly discarded jacket.

When he finally stands up to leave, I slip out of the room. Ignoring the screams from behind myself, I stride into the rain. The first blow has been struck, the war of shadows is about to begin.

Quisling

Uhri kertoo:
Kuolin tiistaina Alter Egon kerhoillassa hupparin hihan sisään teipattuun myrkkyhämähäkkiin.

Murhaaja: murha 10p + ensimmäinen eläimurha 1p + tyyli 1p + raportti 2p = 14p
Uhri: raportti 0p = 0p


02.10.2018 klo 19.30 Ydinkoe Klusterilla

Tuomiopäivänkellon viisari värähtää, kun Deuterium halkeaa Klusterin pyöräparkille.
Kremlin kiistää osallisuutensa tapahtumaan. Syylliseksi epäillään mystistä Salkunkantajaa.

Murhaaja kertoo:
Che peccato! Tähän jumalanhylkäämään maailmankolkkaan minut sitten lähetettiin. Hyinen tihkusade ei tee hyvää Milanon parhaalla räätälillä teetetylle villakangaspuvulle, ja jalkani Moreschin kengissä tuntuvat jääkalikoilta. Miksei keikka voinut olla vaikka Buenos Airesissa, niin kuin kultaisena vuonna -85? Muistoja, muistoja.

Sytytän jo toisen sikarini vastenmielisen ruman betonimöhkäleen edustalla. Arkkitehtuurikin on tässä maassa pielessä. Ottaisivat mallia Firenzestä! Istuisin nytkin oikein mielelläni Piazza Vecchialla juomassa espressoa ja katselemassa kyyhkysiä.

Tiedän, että kohteeni on sisällä rakennuksessa vielä ainakin puoli tuntia. Hänen polkupyöränsä on lukittuna telineeseen aivan vieressäni. (Kuka hullu pyöräilee tällä säällä?) Paikalla on harmillisesti hiukan liikaa siviilejä, jotta voisin alkaa operoida ajopeliä. Eräs heistä lähestyy minua ja kysyy englanniksi, olenko tulossa ulkomaalaisten opiskelijoiden iltaan. En selvästikään näytä paikalliselta. Murahdan jotain vastaukseksi, käännän selkäni ja esitän alkavani soittaa puhelua.

Lopulta pihalla seisoskellut meluisa opiskelijaporukka katoaa rakennuksen uumeniin. Hetkeen näköpiirissä ei ole ketään. Otan taskustani valmiiksi myrkyllä kyllästetyn nenäliinan. Kaksi nopeaa sipaisua, ja ansa on valmis. Tarkka, tyylikäs, tehokas. Niin kuin aina. Keikka tuntuu melkein liiankin helpolta.

Astellessani kohti hotelliani minut valtaa epämiellyttävä aavistus siitä, että toimeksianto pohjoisessa on ollut silkkaa hämäystä. Minut on vain haluttu siivota pois tieltä vahtimasta vallanhimoisen veljeni touhuja. Ajattelen Gianluigia, joka takuulla nytkin siemailee limoncelloa kattoterassillaan Toscanassa ja nauttii minunkin osuudestani isämme perintöä. Käteni puristuvat huomaamattani nyrkkiin. Mannaggia! Olen ollut niin sokea.

Uhri kertoo:
Olen epävakaa ja varomaton. Kohtalokas kosketus Leppätalon edustalla johtaa kauhunkiljahduksiin. Jokainen sekunti kohti vääjäämätöntä loppua tuntuu yhä tuskaisemmalta. Sitten valo katoaa ja rojahdan elottomana kiveykseen.

Murhaaja: murha 10p + ensimmäinen murha 1p + ensimmäinen kosketusmyrkytys 1p + tyyli 1p + raportti 2p = 15p
Uhri: raportti 1p = 1p


01.10.2018 klo 00.01 Kauhun tasapaino heilahtaa

Otteet alkavat kiristyä aseista samaa tahtia yöpakkasten kanssa. Viisarien liikahtaessa keskiyöhön agentit levittäytyvät hiljaiseen kaupunkiin.
Soluttautuminen vallan kulisseihin on käynnistynyt.